Kanat, Pääruoat

Paistettu riisi

Paistettu riisi on hävikkiruokaa parhaimmillaan. Ja oikeastaan tämän annoksen takia riisiä kannattaa keittää yli sen hetkisen tarpeen aina kun vain mahdollista. Seuraavana päivänä sitten vain ylijäänyt riisi pannulle ja mukaan kaikki jääkaapin jämät. Lisäksi sekaan loraukset kalakastiketta ja soijaa makua antamaan. Jos vielä tuoreita yrttejä sattuu ruukusta löytymään, niin niillä annokseen saa ihanaa vihreää raikkautta. Maistuvan ruoan lisäksi hävikkiruoan kokkaamisesta tulee aina hyvä mieli.

Annokseen käy melkein mitkä tahansa raaka-aineet, joten rohkeasti vain kokeilemaan. Tässä vain yksi esimerkki, mutta hyvä sellainen.

Neljälle.

  • n. 1 l keitettyä riisiä
  • 300 g kanan fileesuikaleita (kanan voi jättää pois tai korvata vaikka pakastimesta löytyneillä katkaravuilla)
  • 1 paprika (värillä ei väliä)
  • 1 (salotti)sipuli
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 1 tuore tai nahistunut chili
  • 2 kananmunaa
  • 1 rkl kalakastiketta
  • 2-3 rkl soijaa
  • Ruoka- tai seesamiöljyä paistamiseen
  • Lisäksi
    • Tuoreita yrttejä (korianteria, lehtipersiljaa tms.)
    • Kevätsipulia

Paista kanansuikaleet pannulla. Siirrä hetkeksi syrjään.

Leikkaa paprika, sipulit ja chili pieniksi. Kuullota niitä hetki pannulla reilussa öljyssä. Lisää kalakastike ja soija. Sekoita hetki. Kaada mukaan kanat ja keittetty riisi, ja sekoittele hyvin kunnes kaikki ainekset ovat lämmenneet.

Riko kananmunat lasiin ja sekoita rakenne rikki. Kaada seos pannulle ja sekoita parin minuutin ajan kunnes kanamuna on kypsynyt. Tarkista maku ja mausta tarvittaessa lisää esim. soijalla. Revi päälle reilusti yrttejä, ja tarjoile heti. Avot!

Previous Post Next Post

You Might Also Like