Monthly Archives

kesäkuu 2017

Kanat, Pääruoat

Paistetut nuudelit – Shanghai (Shanghai Fried Noodles)

I´m back. Ainakin hetkeksi (muutaman päivän päästä matka taas jatkuu). Rooma oli vaikuttava ja ennen kaikkea maistuva kaupunki. Tuliaisina onkin kasa ihania ideoita omaan keittiöön. Pastakone on ostoslistalla ihan ensimmäisenä.

Kuitenkin, ennen kuin kokkaan (ajan kanssa) Italian ideat käytäntöön, oli pakko testata nämä Hannan Soppa -blogista pöllityt paistetut nuudelit. Blogi on muuten yksi omista suosikeistani, kannattaa tutustua. ”Hieman” jouduin reseptiä varioimaan, kun en laiskuuttani jaksanut kauppaan. Hannan Sopan reseptin nyhtökauran korvasin pakastimesta löytyneellä kananpojan jauhelihalla, siitakesienet vaihtui herkkusieniin sekä vesikastanjat nahistuneeseen paprikaan ja uuteen sipuliin. Kastikkeen ainekset sentään löytyi. Ei ehkä ihan nimensä veroinen annos, mutta hiton hyvä hävikkiruoka tästä syntyi. Kaapit tyhjeni kivasti siinä samalla.

Neljälle.

  • 4oo g kananpojan jauhelihaa
  • n. 100 g kiinankaalta
  • n. 100 g tuoreita herkkusieniä
  • 1/2 paprika
  • 2-3 uutta sipulia varsineen
  • 2 valkosipulinkynttä
  • n. 5 cm pala inkivääriä raastettuna
  • n. 1 tl Siracha chilikastiketta
  • 2 rkl seesaminsiemeniä
  • 2-3 rkl seesamiöljyä paistamiseen
  • 200 g (riisi)nuudeleita
  • Suolaa
  • Mustapippuria

Kastike:

  • 2 rkl vettä
  • 2 rkl soijaa
  • 1 rkl seesamiöljyä
  • 1/2 dl osterikastiketta
  • 1 tl sokeria
  • 2 tl riisiviinietikkaa
  • 1 rkl maizenaa

Aloita pilkkomalla vihannekset. Leikkaa kiinankaali, herkkusienet ja paprika suupaloiksi. Hienonna sipulit, valkosipuli ja raasta inkivääri.

Keitä nuudelit ohjeen mukaan. Huuhtele hyvin kylmällä vedellä ja jätä valumaan.

Sekoita kastikkeen ainekset keskenään.

Paista jauheliha seesamiöljyssä. Mausta reilulla suolalla ja pippurilla. Lisää kiinankaali, sienet ja paprika, ja paista pari minuuttia. Heitä mukaan sipulit, valkosipuli, inkivääri ja Siracha. Sekoittele vielä parin minuutin ajan. Lisää sitten nuudelit, kastike ja seesaminsiemenet. Nosta lieden lämpö tappiin ja paista kuumalla pannulla hetken ajan…tarkoitus on siis, että nuudelit paistuu ei keity. Maista ja mausta lisää. Tarjoile seesamiöljyn, soijan ja Sirachan kanssa.

Alkuperäinen resepti: Hannan Soppa