Monthly Archives

tammikuu 2016

Alkuruoat

Valkosipulietanat

Ei Bistroa ilman valkosipulietanoita. Kymmenen vuotta olen gratinoinut etanoita valkosipuli-persiljavoissa sinihomejuustokuorrutuksella. Tällä kokemuksella ja klassikkoreseptillä olen saanut niljakkeiden vahvimmatkin vastustajat lämpenemään ainakin maisteluasteelle. Etanat kaipaavat kaveriksi ainoastaan rapeakuorista tuoretta leipää ja tuhdin punaviinin. Näistä ei voi olla pitämättä, vaikka tällä kertaa sinihomejuusto unohtuikin kauppaan.

Neljälle.

  • 1 prk etanoita
  • 1/2 ruukkua kähäräpersiljaa
  • 4-5 valkosipulinkynttä
  • n. 100-150g pehmeää voita
  • Sinihomejuustoa (Aura)

Huuhtele etanat hyvin kylmän veden alla. Voit halutessa leikata etanat pienemmäksi, vaikka kahtia. Anna valua hyvin. Purista valkosipulit (puristimella) voin joukkoon. Lisää hienoksi hakattu persilja. Sekoita hyvin tasaiseksi massaksi. Annostele etanat etanapannuihin ja lusikoi jokaisen etanan päälle reilusti voimassaa. Ripottele päälle sinihomejuustoa. Laita pannut leivinpaperin päälle uunipellille ja gratinoi 225 asteisessa uunissa noin 15-20 minuuttia tai kunnes pinta on kullanruskea ja rapea. Herkuttele tuoreen leivän kera.

Lihat, Pääruoat

Koukuttava karamellipossu

Hups! Edellisestä bloggauksesta ehti vierähtää melko pitkä tovi. Siihen on kuitenkin syynsä. Sen lisäksi, että ahersin suurimman osan kotiäidin ”vapaa-ajasta” yrittäjän arkitöiden parissa, ehdimme tehdä yhden Mummola-reissun sekä sairastaa vatsataudit ja kuumeilut. Huomasin, että aika on rajallinen ja unikin toisinaan tarpeellinen. Jostain on tingittävä. Ei meillä kuitenkaan nälkää ole nähty. Päinvastoin, jemmassa on monta maistuvaa annosta. Sormet syyhyten tarjoilen niistä ensimmäisen ja ehdottomasti koukuttavimman! Vaarana tässä Farangin ”karkkipossussa” on yltiöpäinen ähky ja tajunnan menetys.

Kolmelle-neljälle.

  • n 1 kg possun kassleria
  • Haudutusliemi
    • 2-4 valkosipulinkynttä
    • Pieni pala inkivääriä (n 5cm)
    • 8 dl vettä
    • 4 dl soijaa
    • 2 dl valkoviiniä
    • 1 dl osterikastiketta
    • 1 dl sokeria
    • Pari valkopippuria
    • 2 kanelitankoa
    • 4 tähtianista

Suolaa lihan pinta n. tuntia ennen valmistamista ja jätä huoneenlämpöön odottamaan. Leikkaa valkosipulit ja inkiväärit siivuiksi. Heitä kaikki ainekset pataan ja kiehuta hetki. Nosta liha liemeen. Hauduta lihaa kannen alla 100 asteisessa uunissa n. 4-5 tuntia. Nosta liha padasta ja anna jäähtyä. Ota haudutuslientä talteen 1,5 dl ja laita jääkaappiin. Kääri liha folioon ja laita jääkaappiin levähtämään muutamaksi tunniksi tai vaikka yön yli.

  • Karamellikastike
    • 1,5 dl haudutuslientä
    • 2 tähtianista
    • 2 kanelitankoa
    • 2-4 tl chilirouhetta
    • 0,5 dl vettä
    • 2 dl palmusokeria tai ruokokidesokeria
    • 0,5 dl fariinisokeria

Kuori haudutusliemestä enin rasva ja kaada kattilaan. Lisää joukkoon, kanelitangot, tähtianikset ja chilirouhe. Kiehauta ja ota pois levyltä. Sekoita toisessa kattilassa vesi ja sokerit siten, että sokeri sulaa, alkaa tummua ja tuoksua paahteiselta. Muista mieto lämpö, ettei sokeri pala! Poista haudutusliemestä kanelitangot ja tähtianikset, ja sekoita liemi varovasti sokeriliemen joukkoon. Keittele kastiketta hiljalleen noin puoli tuntia, kunnes kastike alkaa paksuuntua. Jäähdytä hetki ennen tarjoilua.

Friteeraa possu kastikkeen valmistuessa.

  • Friteerattu possu
    • Friteeraamiseen 1 l ruokaöljyä

Leikkaa liha sopiviksi suupaloiksi. Kuumenna öljy kattilassa n. 180 asteiseksi ja uppopaista lihat kullanruskeiksi. Tee tämä usessa erässä. Varo friteeraamasta liian kauan, jottei liha kuivu. Noin puoli minuuttia riittää. Lihojen tulisi olla päältä rapeita ja sisältä pehmeitä. Nostele lihapalat valumaan talouspaperin päälle.

Laita liha tarjoiluastiaan ja kaada karamellikastike päälle. Sekoita hyvin. Koristele tuoreella chilillä ja korianterilla, ja tarjoile riisin kanssa. Varma koukku on valmis.

Alkuperäinen resepti: Tomi Björck, Huippukokin kotiruokaa 1.

Kastikkeet, Lisukkeet

Punainen pesto

Ihan kuten Bistron Paras Pesto, tämäkin pesto taipuu moneksi. Kastikkeeksi pastalle, sipaistuna (uunituoreelle) näkkärille tai vaikkapa kaveriksi lihalle tai kalalle. Kehittelin peston punaiseksi ensimmäisen kerran, kun halusin vaihtelua pitsan kastikkeelle. Hyvin maistui sitenkin. Mitä enempi, sen parempi. Vaikka suoraan suuhun lusikoituna.

  • 1/2 ruukkua basilikaa
  • Kourallinen pinjansiemeniä
  • n. 1 dl raastettua parmesaania
  • n. 80g aurinkokuivattua tomaattia
  • Kourallinen kirsikkatomaatteja
  • 1 valkosipulin kynsi
  • n. 1 1/2 dl laadukasta oliiviöljyä (säätele peston koostumusta öljyn määrällä)
  • Puristus sitruunan mehua
  • Suolaa
  • Mustapippuria
Alkuruoat, Kalat, Pääruoat

Fenkoli-savulohikeitto

Älä epäroi hetkeäkään! Jos vierastat fenkolia, niin testaa tämä keitto siitä huolimatta. Tai oikeastaan juurikin sen takia. Voin taata, että ihastut! Keitto on samettisen pehmeä ja kermainen, mutta ihanan raikas. Sopii hyvin fiinimmäksi alkuruoaksi tai hieman reilummalla kauhalla jaettuna ihan arkiruokailuunkin. Savulohella tai ilman. Keitto on nopea ja helppo valmistaa kunhan vain jaksat vähän pilkkoa. Hyvällä valkoviinillä kruunaat tämän lämpimän keittohetken.

Kolmelle-neljälle.

  • 2 keskikokoista fenkolia
  • 2 isohkoa perunaa
  • 1 sipuli
  • 2 valkosipulin kynttä
  • 1 1/2 dl hyvää valkoviiniä
  • 5 dl kanalientä
  • 1 dl ruokakermaa
  • 1 dl ranskankermaa
  • 1/2 sitruunan mehu
  • Suolaa
  • Mustapippuria
  • Loraus ruokaöljyä
  • Lämminsavulohta

Pilko valkosipuli ja sipuli. Lohko kuoritut perunat ja pestyt fenkolit. Freesaa ensin sipulit oljyssä, lisää fenkolit ja perunat, ja jatka freesaamista vielä hetki. Lisää valkoviini ja anna kuplia tovi. Lisää sitten kanaliemi ja anna porista miedolla lämmöllä n. 15-20 minuuttia, kunnes kaikki kasvikset ovat kypsiä. Surauta sauvasekoittimella sileäksi ja lisää kermat. Kuumenna ja mausta sitruunan mehulla, suolalla ja pippurilla. Kauho lautaselle ja pilko mukaan lämminsavulohta. Maistuu!

Kiitoksia jälleen inspiraation lähteille: Hannan Soppa ja Vappu Pimiä, Vapun Reseptikirja

Pastat ja risotot

Risotto con Limone eli sitruunarisotto

Hienolta kuulostaa ja hyvältä maistuu. Vaikka lopputulos syntyikin täysin vahingossa eri asioiden ja sattumusten summana. Ihana ystäväkin laittoi oman soppansa tähän risottoon. Kirjaimellisesti. Illaksi suunniteltu keitto nimittäin sai siirtyä seuraavaan päivään, kun sain kyläreissulla herkutella Riikka-Marin täydellisellä kasvissosekeitolla ja mukaani Saku Tuomisen Aglio & Olio -kirjan. Unohduin kirjan sivuille pieneksi hetkeksi ja kohta olikin pastavesi kiehumassa. Oikeaoppisesti tietenkin, Sakun ohjeiden mukaan. Pastaa on kuitenkin hirveän hankala valmistaa ilman pastaa. Niinpä heitin pastaveteen kanafondit ja kaivoin tyhjien pastapussien alta risottoriisin. Mukaan sitä mitä jääkaapista sattui löytymään: chiliä, sitruunaa, parmesaania ja hyvää fetajuustoa. Vahinkorisotosta syntyi bloggaamisen arvoinen sitruunarisotto. Seuraavalla kauppareissulla ostan sitten sitä pastaa.

Valmista risotto Risoton perusohjeen mukaan. Lisää vain muiden ainesten lisäksi yksi tuore chili(osa siemenistä poistettuna), n. 1/2 dl sitruunan mehua, 1 sitruunan raastettu kuori, ja reilu pala hyvää fetajuustoa. Rouhi päälle reilusti mustapippuria. Hyvää ja helppoa!

Kanat, Pääruoat

Khao Soi Kanacurry

Tämä KanaCurry pakottaa marssimaan kirjakauppaan ja hankkimaan Jennin ja Hannan ”Katukettiö – Parempaa roskaruokaa” Vietnam -painoksen. Olen lähes sanaton, Curry vei kielen mennessään. Jos minun versioni onnistui näin nappiin, miltähän mahtaa maistua ihan autenttinen katuannos siellä oikeassa maailman kolkassa?! Tästä Bistron Khao Soi KanaCurrysta on siis kiittäminen Liemessä -blogia sekä Hannan Soppa -blogia, joiden reseptejä yhdistelemällä löysin oman onnistumiseni. Kiitos ja kumarrus sekä olkaa hyvät; kokeilkaa ja ihastukaa!

Kolmelle-neljälle.

Currytahna:

  • 1 tuore chili (siemenet poistettuna)
  • 1 salottisipuli
  • 4 valkosipulinkynttä
  • n. 4 cm pätkä tuoretta inkivääriä
  • (1 rkl jauhettua korianteria)
  • 1 rkl kurkumaa
  • 1 rkl curryjauhetta
  • 3 rkl rypsiöljyä

Viipaloi chili ja kuullota se öljyssä. Pilko sipulit ja raasta inkivääri. Laita kaikki ainekset ja mausteet korkeaan kulhoon ja surauttele sauvasekoittimella tahnaksi. Halutessa heitä mukaan jauhettua korianteria (minulla se jäi kauppaan). Lisää tarvittaessa öljyä.

Keitto:

  • Loraus öljyä
  • 2 dl kookoskermaa
  • n 5-6 dl kanalientä (käytin fondia)
  • 400g kanan jauhelihaa
  • 300g (muna)nuudeleita
  • 2 rkl kalakastiketta
  • 2 rkl soijaa
  • 1 rkl ruokokidesokeria

Tarjoiluun:

  • Limeä, korianteria ja chiliä sekä kevätsipulia, jos sellaista sattuu löytymään.

Kuumenna öljy kattilassa ja kääntele currytahnaa öljyssä, kunnes se on saanut hiukan väriä. Lisää joukkoon kanan jauheliha ja paista kypsäksi. Kaada mukaan kookoskerma ja kanaliemi, keitä hiljakseen n. 15 minuuttia. Kiehauta sillä aikaa nuudelit kypsäksi ohjeen mukaan. Jäähdytä juoksevan kylmän veden alla ja jätä valumaan. Mausta curry kalakastikkeella, soijalla ja ruokosokerilla. Purista vielä mukaan limeä. Tarkista maku. Lisää chiliä kunnes kuumottaa sopivasti.

Asettele nuudelit kulhoihin ja kauho keittoa päälle. Viimeistele limellä, chilillä, korianterilla ja kevätsipulilla. Laita tarjolle soijaa. Järkyttävän hyvää!

Vinkki! Alkuperäinen Khao Soi tarjoillaan kuuleman mukaan possulla, joten voit vapaasti vaihtaa pääraaka-aineen mieleiseksesi.