Monthly Archives

marraskuu 2015

Kalat, Kastikkeet, Pääruoat

Rapeat silakat ja remoulade

Silakat uiskenteli tämän annoksen myötä meidän perheen suosioon. Vaikka valmistamiseen joutui näkemään hieman vaivaa ja aikaakin se otti ennakoitua enemmän, aion tiristellä silakoita rapeiksi useamminkin. Maku oli oikeastikin vaivan väärti. Ja rapeus jopa yllättävä. Remoulade oli hyvä valinta silakoiden kaveriksi. Ja annokseen toi kivan raikkauden paahdetut lehtikaalet. Kaiken kaikkiaan hauskaa lauantai-illan herkkuttelua hyvän oluen tai raikkaan valkoviinin kera. Suosittelen kokeilemaan!

Kahdelle.

Aloita valmistamalla remoulade:

  • 1/2 porkkana raastettuna
  • 1 salottisipuli hienonnettuna
  • Kourallinen persiljaa hienonnettuna
  • 1/2 dl maustekurkkua kuutioituna
  • 2 rkl kapriksia
  • 1/2 tl dijon-sinappia
  • Puristus sitruunanmehua
  • 1 1/2-2 dl täysmajoneesia (itse tehtyä tai kaupan)
  • Suolaa
  • Mustapippuria

Raasta ja hienonna porkkana, sipuli, persilja ja kurkku. Sekoita kaikki ainekset majoneesin joukkoon ja mausta sinapilla, sitruunanmehulla, suolalla ja pippurilla. Anna tekeytyä jääkaapissa silakoiden valmistumisen ajan.

Alkuperäinen resepti: Henri Alen ja Annukka Oksanen, Vuoden keittokirja

Silakat:

  • n 500g nahallisia silakkafileitä
  • 1 l ruokaöljyä friteeraamiseen
  • 4 dl vehnäjauhoja
  • 4 kananmunaa
  • 4 dl pankojauhoja (tai korppujauhoja)
  • Suolaa
  • Mustapippuria

Laita vehnäjauhojen sekaan hieman suolaa ja pippuria. Paneroi silakat ensin vehnäjauhoissa, sitten kananmunassa ja lopusi panko/korppujauhossa. Kuumenna öljy kattilassa n 175 asteiseksi. Upota silakat muutama filee kerrallaan öljyyn ja anna kypsyä 2-3 minuuttia, kunnes ne ovat rapeita ja kullanruskeita. Nosta reikäkauhalla valumaan esim uuniritilän päälle, jotta liika rasva pääsee valumaan pois. Ripottele päälle sormisuolaa. Tarjoile remouladen (ja haluamasi lisukkeen kera).

Alkuperäinen resepti: Tomi Björck, Huippukokin kotiruokaa 2

Kanat, Pääruoat

Vartin Kana-Teriyaki

Saatoin vähän huijata. Ehkä ei ihan vartissa, mutta nopeasti kuitenkin. Todellisuudessa aikaa meni riisin keiton ja kastikkeen valmistumisen ajan. Kanat paistui pannulla siinä sivussa. Myös arjessa siis ehtii hyvinkin tehdä makumatkan vaikkapa Japaniin. Annos on muuten niin herkullinen, että se käy hyvin myös viikonlopun kokkauksiin. Esillepanoon kannattaa kyllä silloin satsata, kun aikaakin on enemmän. Kaunis on annos on oikeasti puoliruokaa.

Papusalaatti jauhelihasta, ”Tuna”spagetti ja Vartin Kana-Teriyaki. Siinä oli tämän viikon arkiruokahaasteet (lohi jää ensi viikkoon). Toivottavasti tykkäsitte! Seuraavaksi siirrytään sormet syyhyten viikonlopun suunnitteluun, ja herkutteluun.

Kahdelle nälkäiselle.

  • n 300-400g ohuen ohuita kanan rintaleikkeitä (maustamattomia)
  • Sormisuolaa
  • Kastike
    • 1 dl vettä
    • 1 dl vähäsuolaista soijaa
    • 2 rkl sakea (riisiviini)
    • 1 dl ruokokidesokeria
    • Maizenaa suurustamiseen
  • Seesaminsiemeniä
  • (Tuoretta chiliä tarjolle)
  • (Basmatiriisiä kahdelle)

Aloita kastikkeen valmistamisesta. Mittaa vesi kattilaan ja kiehauta. Lisää sokeri ja anna liueta. Lisää sake ja soija, ja anna kiehua hiljalleen n. 10 minuuttia. Laita tällä välin riisit kiehumaan ja kanat paistumaan, ripottele kanoille hieman suolaa. Lisää kanojen paistamisen loppuvaiheessa osa kastikkeesta kanojen joukkoon ja anna porista pieni hetki. Suurusta loppuosa kastikkeesta Maizenalla ja keittele loppuun kiiltäväksi ja ihanan karamellimaiseksi. Laita kanat tarjolle, kaada suurustettu kastike päälle ja koristele seesaminsiemenillä sekä halutessa chilillä. Tarjoile vaikka riisin tai salaatin kera. Ihanaa!

P.S. Teriyaki-kastike sopii hyvin myös esim. lohen kanssa. Kokeile rohkeasti!

Alkuperäinen resepti: Tomi Björck, Huippukokin kotiruokaa 2

Pastat ja risotot

”Tuna”spagetti

Opiskeluaikojen jälkeen purkkitonnikala ei ole maistunut kovinkaan hyvälle. Kaikki tietävät syyn sen yliannostukseen. Nykyään käytän tonnikalaa arjessa, mutta silloinkin harvakseltaan. Tuoreena se on meidän suurta herkkua, mutta tuoreen saataavuus Sotkamossa on nolla. Välillä on kuitenkin hauska tarttua haasteeseen ja yrittää muuttaa tämä halpa purkkiruoka arjen herkuksi, helposti. Näin se onnistuu, usko pois.

Kolmelle-neljälle.

  • 2 purkkia hyvää vaalealihaista tonnikalaa (öljyssä)
  • 1 valkosipulin kynsi
  • 1 salottisipuli
  • 1/2-1 punainen chili (siemenet poistettuna)
  • 1/2 vihreä paprika
  • 1 pieni purkki kapriksia (liemineen)
  • 1/2 kasvisliemikuutio
  • 1/2 sitruunan mehu
  • 1,5 dl valkoviiniä
  • 1 ruukku tuoretta basilikaa
  • Oliiviöljyä
  • Loraus soijaa
  • Loraus pastan keitinvettä
  • Reilu pala parmesan juustoa
  • 300-400g täysjyväspagettia

Laita (hyvin suolattu) pastavesi kiehumaan ja keitä spagetti al denteksi. Spagetin kypsyessä valmista kastike. Pilko sipulit, chili ja paprika. Kuulota niitä hetki reilussa oliiviöljyssä siten, että pehmenee. Lisää tonnikalat (valuta enimmät öljyt pois) ja kaprikset, ja kääntele hetki. Murenna liemikuutio ja lisää sitruunanmehu sekä valkoviini. Anna porista pieni tovi alkoholin haihduttamiseksi. Huuhtele spagetti, mutta säästä hieman keitinvettä. Kaada spagetit kastikkeen sekaan. Heitä perään loraus keitinvettä ja soijaa. Käännä nupit kaakkoon ja ”paista” kunnes liika neste haihtunut ja maut tasaantuneet. Lisää raastettua parmesaania sekä revitty basilika. Tarkista maku. Säätele suolan määrää soijalla. Herkkua(ko)?!

Salaatit

Papusalaatti (jauhelihasta)

Kuten joku saattoi huomata, elämä asettui Espanjan auringon alle ehkä liiankin hyvin. Oli tuoreita kaloja, mehukkaita lihoja, maukkaita (ja edullisia!) viinejä, rentoja päiviä ja lämpimiä iltoja. Mutta pahuksen laiska bloggaaja. Joko laiskotti kuvata, tai jos kuvan jaksoi napata, jäi tarina kirjoittamatta. Enempiä selittelemättä, se siitä. Nyt on palattu Suomeen. Arki on täällä taas. Ihana arki, viiden viikon jälkeen.

Kävin eilen ruokakaupassa tutussa ja turvallisessa Lidlissä. Oli mukavaa, kun tiesi mitä ostaa. Ei tarvinnut sanakirjaa saati arvailua. Ostin arkeen lohta, jauhelihaa, kanaa ja tonnikalaa. Päätin, että kaikista niistä raaka-aineista kokkaan meille jotain uutta (ja helppoa). Ja myös bloggaan. Tästä se lähtee. Toivottavasti teille ei tule ähky. Ensimmäisenä vuoron saa jauheliha…

Noin neljälle.

  • 400g naudan jauhelihaa
  • 2 prk/tlk papuja (minä käytin papusekoituksen ja kidneypapuja)
  • 1 valkosipulin kynsi
  • 1 punasipuli
  • 1 paprika
  • 2 oksaa varsiselleriä
  • 1 ruukku persiljaa (minä käytin kähärää, voit valita myös lehtipersiljan)
  • 1 ruukku korianteria
  • 3 rkl punaviinietikkaa
  • 1/2 dl oliiviöljyä
  • 1/2 dl ruokaöljyä
  • Suolaa
  • Mustapippuria
  • 1 lihaliemikuutio
  • 1/2 sitruunan mehu

Paista jauheliha, loppuvaiheessa lisää lihaliemi ja loraus vettä, jotta liemi liukenee. Huuhdo ja valuta pavut. Hienonna sipulit, persilja ja yrtit. Silppua paprika ja varsiselleri. Yhdistä kaikki ainekset keskenään. Lisää joukkoon punaviinietikka ja öljyt. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Purista vielä päälle puolikkaan sitruunan mehu. Helppoa, herkullista ja protskupitoista!

P.S. Tähän salaattiin sopii hyvin myös esim. tonnikala jauhelihan sijasta.

Alkuperäinen resepti: Henri Alen ja Annukka Oksanen, Vuoden keittokirja & Vappu Pimiä, Vapun reseptikirja