Browsing Category

Lisukkeet

Lisukkeet, Salaatit

Tahinilla maustettu raastesalaatti

Päivät pitenee ja sitä myöten myös juoksuinto kasvaa. Ainakin toivon niin. Seuraava tavoite nimittäin on asetettu ja ensimmäiset juoksuaskeleet kohti tavoitetta otettu. Kalkkiviivat odottaa kesäkuun toinen päivä Tukholmassa. Se on juhlamaraton sekä Tukholmalle että minulle. Tukholma juhlii 40. maratoniaan, minä puolestaan omaa kymmennettäni.

Kolmekymppisenä asetin itselleni tavoitteen, että olen juossut kymmenen maratonia ennen kuin täytän neljäkymmentä. Eilen vuosia täyttyi 38, joten piirun verran olen tavoitetta edellä. Edellyttäen siis, että Tukholmassa maaliin hölkkään. Mutta mitä sitten, kun tämä tavoite on saavutettu? Sitäpä jään nyt seuraavaksi miettimään.

Tämän ihanan raastesalaatin suikaloin itselleni lounashetkeen. Siihen hetkeen, kun päätin taas kuukausien tauon jälkeen alkaa treenaamaan.

Lisukkeeksi kahdelle. Tai lounaaksi yhdelle.

  • Kesäkurpitsa
  • 2 porkkanaa
  • 2 rkl seesaminsiemeniä
  • 1/2-1 rkl raastettua inkivääriä
  • 2 rkl rypsiöljyä
  • 1 rkl juoksevaa hunajaa
  • 1/2 limen mehu
  • 1 rkl seesamiöljyä
  • 1/2 rkl tahinitahnaa
  • 1/2 rkl soijaa
  • 1/2-1 rkl riisiviinetikkaa
  • 1/2 tl suolaa
  • (1 tuore chili koristeluun)

Pese kesäkurpitsa ja kuori porkkanat. Suikaloi vihannekset julienne-raudalla tai leikkaa terävällä veitsellä ohuen ohuiksi viipaleiksi.

Raasta inkivääri ja sekoita kaikki kastikkeen ainekset kulhossa. Kaada kastike vihannesten joukkoon ja sekoittele hyvin. Voit syödä salaatin sellaisenaan, tai paistaa mukaan kanaa tai vaikka katkarapuja.

Alkuperäinen resepti: Soppa365 / Misolla maustettu kesäkurpitsa-seesamisalaatti

Lisukkeet

Simppelit sämpylät

Näiden sämpylöiden alkuperäinen nimi on ”kuopaisusämpylät”. Hauska nimi, mutta me päätettiin Pikku Jiin kanssa muuttaa tuota nimeä meille sopivammaksi. Resepti on nimittäin niin simppeli, että siinä onnistuu myös 3-vuotias Nirso poika. Siis Nirso isolla ännällä. Pikku Jii ei nimittäin hyväksy leipäpuolesta suuhunsa muuta kuin näkkärin. Siis näkkärin ilman voita. Kuivan näkkärin. Se on herkkua se. Ollut jo kolme vuotta. Mutta näille sämpylöille hän antoi mahdollisuuden. Omin pikkukätösin lusikoiduista sämpylöistä hän haukkasi kerran. Yhden kerran, jonka jälkeen hän tuumasi ”ei kiitos enempää, ehkä joku toinen päivä lisää”. Toivo elää. Ehkä siis joku toinen päivä lisää.

14-16 sämpylää.

  • 3 dl 4-viljan hiutaleita
  • 3 dl sämpyläjauhoja
  • 1 ps kuivahiivaa
  • 1 tl suolaa
  • 2 tl sokeria
  • 4 dl vettä
  • 2 dl vehnäjauhoja
  • 1/2 juoksevaa margariinia

Sekoita hiutaleet, sämpyläjauhot, kuivahiiva, suola ja sokeri keskenään. Lämmitä vesi hieman lämpimämmäksi kuin kädenlämpö ja kaada mukaan. Sekoita, ja lisää lopuksi vehnäjauhot ja margariini. Sekoita vielä huolella. Jätä liinan alle kohoamaan kaksinkertaiseksi noin puoleksi tunniksi.

Kuopaise taikinasta puikuloita sämpylöitä silikonilastan avulla siten, että vierität lastaa ja taikinaa varovasti kulhon reunaa myöten. Jos tämä ei onnistu, niin älä huoli, voit hyvin lusikoida takinasta haluamasi kokosia ”kekoja” leivinpaperoidulle pellille. Kauneudella ei ole väliä! Anna kohota liinan alla noin vartin verran. Paista sämpylöitä 250-asteisen uunin keskitasolla noin 10 minuuttia. Syö lämpimänä voin ja sormisuolan kera. Ai jestas, että on hyvää!

Alkuperäinen resepti: Meillä kotona / Makulehti

Alkuruoat, Lisukkeet, Pääruoat

Pikablinit

Jes! Tämän talven ensimmäiset blinit. Toivottavasti ei kuitenkaan viimeiset. Täytteitä vaihtelemalla blinien syömiseen ei nimittäin kyllästy koskaan. Suolaista tai makeaa. Lihaa, kalaa tai kasvista. Kaikki käy. Vain mielikuvitus on rajana. Vieraille voi tarjoilla vaikka hauskan blinibuffan, jolloin alku- ja jälkiruoat voi huoletta unohtaa. Jokainen keräilköön buffasta omat suosikkinsa. Meillä herkuteltiin kylmäsavuporotahnan, Hannan Sopan sieni-oliivipateen sekä siianmädin ja smetanan kanssa. Blinin painikkeeksi hörpättiin asiaankuuluvasti jääkylmät vodkashotit. Huippuherkullinen blini-ilta ihan parhaassa seurassa…

Kahdelle pääruoaksi. Neljälle alkuruoksi.

  • Blinit:
    • 2 dl kermaviiliä
    • 10 g hiivaa
    • 1 tl sokeria
    • 1 1/2 dl tattarijauhoja
    • 1/2 dl vehnäjauhoja
    • 1 kananmunan valkuainen
    • 1 kananmunan keltuainen
    • 1 dl lämmitettyä maitoa
    • 20 g sulatettua voita
    • 1 tl suolaa
    • (kirkastettua) voita paistamiseen
  • Kylmäsavuporotahna:
    • n. 50 g (n. puolet 100 g paketista) poron kylmäsavupaistia
    • n. 100 g ranskankermaa
    • 1/2 sitruunan mehu
    • 1/2 punttia ruohosipulia
    • Mustapippuria
    • Pieni ripaus sokeria

Valmista ensin täytteet.

Kylmäsavuporotahna: Leikkaa paistileikkeet pienemmäksi. Heitä kaikki ainekset blenderiin tai surauttele tasaiseksi, kuohkeaksi tahnaksi sauvasekoittimella. Maista ja mausta tarvittaessa lisää. Laita viileään maustumaan blinien valmistumisen ajaksi.

Sieni-oliivipateen ohje: Hannan Soppa. Mielettömän hyvää! Tryffeliöljy kruunasi tämä herkun.

Valmista sitten blinit. Lämmitä kermaviili kädenlämpöiseksi kattilassa. Lisää hiiva, sokeri ja noin puolet molemmista jauhoista. Peittele kattila ja anna kohota 40 minuuttia. Vaahdota valkuinen, lämmitä maito ja sulata voi. Lisää taikinajuureen maito, keltuainen, voisula, suola ja loput jauhot. Sekoita hyvin. Lisää lopuksi valkuaisvaahto varovasti. Voitele blinipannu, paista blinit kullanruskeiksi ja rapeiksi. Tarjoile haluamasi täytteiden ja vodkashottien kera.

Blinitaikinan alkuperäinen resepti: Vuoden keittokirja, Henri Alen & Annukka Oksanen.

Alkuruoat, Lisukkeet

Tahnamaista juhlaa

Minusta on pikkuhiljaa kuoriutumassa tahna-friikki. Itse asiassa ihan sopivasti näin kevään ja kesän juhlien kulta-aikaan. Tähän mennessä himoituimman tahnan pöllin ystävältämme Markulta, joka oli valmistanut sen pyreeksi pihvin viereen. Jätin pyreestä vain öljyn vähemmälle, ja voilá, täydellinen tahna oli valmis! Mutta ei ollenkaan huono ollut Suvi sur le vif:in valkopaputahna eikä Vapun savusiikatahna(bloggaan sen myöhemmin). Erilaiset tahnat tosiaan sopii hienoimmankin juhlan tarjoilupöytään. Tai ihan vain juhannusjuhlien buffapöytään. Tahnojen alle vain tämä maailman paras Bistron näkkäri, niin menekki on taattu ja juhlavieraiden kiitokset ansaittu.

Noin pari desiä.

Latva-artisokkatahna:

  • 1 tkl säilöttyjä latva-artisokan sydämiä
  • 1/2-1 dl hyvää oliiviöljyä
  • 1-2 valkosipulinkynttä
  • Suolaa
  • Mustapippuria
  • (Pieni loraus sitruunan mehua)

Valuta artisokan sydämet lävikössä. Viipaloi valkosipuli ja heitä kaikki ainekset blenderiin tai surauta tahnaksi sauvasekoittimella. Lisää öljyä vähitellen, niin saat itsellesi sopivan koostumuksen. Superhelppoa ja hyvää!

Vinkki: saat tästä ihanan samettisen pyreen, kun vain lisäät öljyä kunnes koostumus on löysempää. Lämmitä seos kattilassa juuri ennen tarjoilua. Sopii hyvin grillatun lihan kylkeen.

Alkuruoat, Lisukkeet

Valkohomejuusto-Chiabatta

Rakkautta on…pieni yöpala Toisen palatessa työreissulta kotiin. Arjessa meillä rakastetaan enemmän teoilla kuin sanoilla. Ja teot ovat hyvinkin usein hyvää (ja yksinkertaista) ruokaa tai edes yksi suupalanen suukon lisäksi. Luulen, että tänään riittää tämä pieni pala leipää. Ei enempää sanoja. Kiva, kun tulit kotiin rakas.

6-7 leipäpalasta

  • 1 pieni Chiabatta-leipä
  • Pala valkohomejuustoa esim. Castello (n. 150g)
  • Pehmeää voita tai margariinia
  • Viikunahilloa
  • 1 rasia pekonisuikaleita
  • Tuoretta basilikaa
  • Chiliä myllystä
  • Mustapippuria

Leikkaa Chiabatta(tai haluamasi leipä) parin sentin viipaleiksi. Voitele leivät pehmeällä voilla tai margariinilla. Levitä päälle reilu kerros viikunahilloa sekä paksuhkot viipaleet valkohomejuustoa. Paahda 200 asteisessa uunissa kunnes juusto sulaa ja saa väriä. Leipien ollessa uunissa ruskista pekonisuikaleet pannulla rapeiksi. Valuta enin rasva pois. Lisää lämpimien leipien päälle basilikan lehtiä sekä pekonisuikaleita. Mausta reilusti chilillä ja mustapippurilla. Halutessa lorauta päälle hyvää oliiviöljyä. Uskoakseni tämä on rakkautta, klo 23.00.

Kastikkeet, Lisukkeet

Babypinaatti ja sinappidressing

Tämä on niin helppo ja yksinkertainen resepti, että ensimmäisen sekoittelukerran jälkeen muistat sen todennäköisesti ulkoa. Resepti on vuosien saatossa osoittautunut täydelliseksi hitiksi, erityisesti grillatun ruoan kaverina. Koskaan tätä ei ole ollut tarjolla liikaa, joten valmista kerralla tuplasatsi. Vieras toisensa jälkeen, lautaset nuoltuaan, kaipailee reseptiä. Tässä se nyt tulee, ulkomuistista naputeltuna tietenkin.

  • 1 pussi babypinaattia
  • 1 rkl dijonsinappia (kokojyvä)
  • 2 rkl ruokaöljyä
  • 1 rkl valkoviinietikkaa
  • 1 tl sokeria
  • Suolaa
  • Mustapippuria

Sekoita ensin keskenään kaikki muut ainekset paitsi babypinaatti. Kaada sitten kastike babypinaatin päälle ja sekoittele hyvin. Mausta vielä suolalla ja pippurilla. Tarjoile heti!

Alkuperäinen resepti: Akseli Herlevi, Herlevi Liekeissä