Monthly Archives

toukokuu 2016

Jälkkärit

Valkosuklaamousse

Eka kerta meni reisille. Niin käy usein. Ainakin minulle, kun jälkkäreistä puhutaan. Mutta miten voi ihminen epäonnistua neljän raaka-aineen jälkiruoassa?! Ja vielä sellaisessa, jossa vaikeusasteeksi on valittu ”helpohko”! En tiedä minäkään, mutta mahdollista se on. Pari viikkoa sitten Espoon vieraiden odotellessa jälkiruokaa, jouduin jälleen toteamaan, etteivät jälkkärit todellakaan ole minun juttu. Vartin vatkaamisen jälkeen kauhoin epämääräisen möykkyisen massan suoraan roskikseen ja jätin vieraat kylmästi ilman jälkiruokaa. Silloin kuitenkin päätin, että periksi ei anneta. Joskus vielä minäkin onnistun. Päätin myös, että jatkossa kaikki ekat kerrat on hyvä kokeilla ilman yhtäkään vierasta. Se on reilua ainakin niitä vieraita kohtaan.

Periksi ei siis annettu ja pari viikkoa myöhemmin onnistuin. Täydellisesti. Tuoreiden mansikoiden kanssa valkosuklainen mousse suorastaan suli suuhun. Kippo oli hetkessä lusikoitu tyhjäksi. Ja koska vieraita ei ollut paikalla, jäi itselle reilusti enemmän.

Neljälle-viidelle.

  • 160-170g valkoista suklaata
  • 1 kananmunan valkuainen
  • 3 dl kuohukermaa
  • 1 liivatelehti (+pari tl kuumaa vettä)

Laita liivatelehti kylmään veteen. Sulata suklaa vesihauteessa. Suklaan sulaessa, vatkaa valkuainen kovaksi vaahdoksi. Yhdistä valkuaisvaahto suklaan sekaan varoen. Purista liivatelehti kylmästä vedestä ja liuota se pieneen määrään kuumaa vettä. Sekoita hyvin mukaan suklaaseokseen. Vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi ja kääntele suklaaseoksen sekaan. Annostele jälkiruokakippoihin ja laita hetkeksi jääkaappiin tekeytymään. Tarjoile sesonkiin sopivien marjojen kanssa. Ei oikeasti ole vaikeaa!

Alkuperäinen resepti: Jari Lahdenoja, Aleksi Lahdenoja, Miikka Väisänen, Copas y Tapas erilaisia tapoja

P.S. Edellinen jälkkäribloggaus on viime vuoden lokakuulta, ups…

Alkuruoat, Lisukkeet

Tahnamaista juhlaa

Minusta on pikkuhiljaa kuoriutumassa tahna-friikki. Itse asiassa ihan sopivasti näin kevään ja kesän juhlien kulta-aikaan. Tähän mennessä himoituimman tahnan pöllin ystävältämme Markulta, joka oli valmistanut sen pyreeksi pihvin viereen. Jätin pyreestä vain öljyn vähemmälle, ja voilá, täydellinen tahna oli valmis! Mutta ei ollenkaan huono ollut Suvi sur le vif:in valkopaputahna eikä Vapun savusiikatahna(bloggaan sen myöhemmin). Erilaiset tahnat tosiaan sopii hienoimmankin juhlan tarjoilupöytään. Tai ihan vain juhannusjuhlien buffapöytään. Tahnojen alle vain tämä maailman paras Bistron näkkäri, niin menekki on taattu ja juhlavieraiden kiitokset ansaittu.

Noin pari desiä.

Latva-artisokkatahna:

  • 1 tkl säilöttyjä latva-artisokan sydämiä
  • 1/2-1 dl hyvää oliiviöljyä
  • 1-2 valkosipulinkynttä
  • Suolaa
  • Mustapippuria
  • (Pieni loraus sitruunan mehua)

Valuta artisokan sydämet lävikössä. Viipaloi valkosipuli ja heitä kaikki ainekset blenderiin tai surauta tahnaksi sauvasekoittimella. Lisää öljyä vähitellen, niin saat itsellesi sopivan koostumuksen. Superhelppoa ja hyvää!

Vinkki: saat tästä ihanan samettisen pyreen, kun vain lisäät öljyä kunnes koostumus on löysempää. Lämmitä seos kattilassa juuri ennen tarjoilua. Sopii hyvin grillatun lihan kylkeen.

Alkuruoat, Kalat, Pääruoat

Frittimuikut

Kevään paras viikonloppu päättyi aurinkoiseen äitienpäivään. Ihanan lämmin viikonloppu sisälsi shampanjan lisäksi lenkkeilyä ja pyöräilyä, hiekkakakkuja ja vesileikkejä sekä yltiöpäistä herkuttelua. Nämä kesän ekat frittimuikutkin paistettiin. Sunnuntain ja tiistain välisenä yönä lämpötila sitten laskikin vaatimattomasti viisitoista astetta ja vesisade alkoi hakata ikkunaa. Ei haittaa. Sateesta huolimatta päällimmäisenä tunteena on edelleen kiitollisuus. Elämän suurin onni on olla äiti. Onnea on myös omistaa maailman paras äiti.

Kahdelle.

  • n. 400-600 g (puhdistettuja) muikkuja
  • 2-3 dl ruisjauhoja
  • 2 kananmunaa
  • Suolaa (1-2 tl)+sormisuolaa
  • Mustapippuria
  • (Chilirouhetta)
  • n. 1 l ruokaöljyä

Huuhtele ja kuivaa muikut. Vatkaa munien rakenne rikki ja mausta ruisjauho suolalla, pippurilla ja halutessa chilirouheella. Pyörittele muikut ensin kanamunassa ja sitten jauhoissa. Kuumenna öljy suuressa kattilassa n. 180 asteiseksi ja friteeraa muikut kullanruskeiksi ja rapeiksi muutama kerrallaan. Nostele reikäkauhan avulla ritilän ja/tai talouspaperin päälle valumaan. Ripottele päälle vielä sormisuolaa. Napostele ihan sellaisenaan!

Lihat, Pääruoat

Karkkiribsit

Meillä grillikausi aloitettiin tyylillä näillä karkkiribseillä. Ribsejä meillä on toki kokkailtu lukuisia kertoja aiemminkin erilaisilla ohjeilla, mutta nyt löytyi täyskymppi! Björckin reseptillä tietenkin. Pakko kuitenkin antaa vakava varoituksen sana. Näitä syödessä tulee täystyrmäys jo ensimmäisessä erässä. Ja syöminen jatkuu tästä tyrmäyksestä huolimatta. Mitä enemmän syöt, sitä enemmän himoitset lisää. Joten ole siis varovainen, jos haluat pysyä tajuissasi. Suosittelenkin valmistamaan oikeasti järkevän kokoisen annoksen. Liian isosta erästä ei jää seuraavaan päivään kuitenkaan. Syömistä ei voi lopettaa ennenkuin viimeisetkin ribsit on pureskeltu, sormien nuoleskelusta puhumattakaan…

Kahdelle-neljälle.

  • n. 1,5-2 kg possun ribsejä
  • Haudutusliemi:
    • n. 1 l vettä
    • 1 valkosipulinkynsi viipaloituna
    • Pala inkivääriä viipaloituna
    • Muutamia kokonaisia korianterin siemeniä
    • Pari kokonaista valkopippuria
    • 4 tähtianista
    • 1 dl ruskeaa sokeria
    • 2 dl valkoviiniä
    • 4 dl soijaa
    • 1/2 dl osterikastiketta
  • Karamellikastike:
    • 2 1/2 dl possun haudutuslientä
    • 1/2 dl soijaa
    • 1/2 miriniä
    • 4-5 dl sokeria
    • 1 dl vettä
  • Lisäksi seesaminsiemeniä ja kevätsipulinvartta

Kiehauta kaikki haudutusliemen ainekset keskenään isossa kattilassa. Lisää ribsit liemeen (ribsien pitää peittyä liemeen) ja porisuttele niitä miedolla lämmöllä vähintään 2-3 tuntia, tai niin kauan kunnes liha lähes irtoaa luista. Nosta lihat valumaan ritilän päälle ja anna jäähtyä kunnolla. Siivilöi liemi talteen ja laita jäähtymään jääkaappiin.

Valmista karamellikastike. Kuori haudutusliemen jäähtynyt rasva pois ja mittaa liemi kattilaan. Lisää soija ja mirin, ja kiehauta. Mittaa toiseen kattilaan vesi ja sokeri. Lämmitä rauhassa niin, että sokeri sulaa. Kuumenna hiljalleen kunnes seos alkaa karamellisoitua. Sokerin pitää tummua ja tuoksua paahtuneelta. Jos seos on liian paksua, voit lisätä hieman vettä. Lisää kiehautettu liemi karamellin joukkoon varovasti ja kiehauta kertaalleen. Kastike on valmis, kun se on paksua karamellia.

Leikkaa jäähtyneet ribsit paloiksi. Grillaa ribsejä mahdollisimman kuumassa grillissä kunnes saat pinnasta rapean. Vaihtoehtoisesti voit pyöritellä ribsit pannulla kuumassa ja reilussa öljyssä. Annostele ribsit kulhoon ja lisää karkkikastike päälle. Sekoittele hyvin ja heitä päälle vielä kevätsipulin vartta ja seesaminsiemeniä. Järkyttävän tyrmäävää ja koukuttavaa!!!

Alkuperäinen resepti: Tomi Björck, Huippukokin kotiruokaa 2.

Kastikkeet

Aasian grillidippi

Suolaista, makeaa ja tulista sekä sopivasti happoa limestä. Reilusti tuoretta korianteria ja pala pieneksi hakattua inkivääriä. Näitä yhdistellen syntyy täydellisen aasialainen dippi rapsakaksi grillatuille lihoille. Possu tai nauta, tai ihan kaikki käy. Helppoa, mutta ei missään nimessä tylsää. Ja ehkä vähän erilaista. Tee reilu satsi, niin raskit käyttää dippiä myös marinointiin. Viipaloi kylkeen vaikka raikkaat japanilaiset vihannekset, niin annos pysyy kivan kevyenä. Tämä maistuu (aasialaiselta) kesältä.

Kahdelle.

  • 2 rkl soijaa
  • 1/2 limen mehu
  • 1 tl seesamiöljyä
  • 1/2-1 pieni punainen chili viipaloituna
  • Pala tuoretta inkivääriä hakattuna
  • Pieni kourallinen tuoretta silputtua korianteria
  • 2 rkl hienonnettua kevätsipulia
  • 1 rkl kalakastiketta
  • 2 rkl hyvää oliiviöljyä
  • 1 tl ruskeaa sokeria

Sekoita kaikki ainekset keskenään. Tarkista maku ja säädä tarvittaessa omaan makuun sopivaksi. Näin helppoa, mutta onhan hyvää!