Kalat, Pääruoat

Siikaa suolakuoressa

Idea suolakuoreen juontaa Espanjan matkoihin ja makuihin. Joka kerta siellä ollessamme, kun haluamme hyvää kalaa, päädymme pieneen ja viehättävään Moganin kylään ja ajaudumme samaan ravintolaan. Kala on aina uskomattoman mehevää ja juuri sopivan suolaista. Ensimmäistä kertaa kokeilin itse tätä herkullista ja helppoa kalaa pääsiäisen alla, ”Hansin matkassa” muistuttamana. Lopputulos oli parempi kuin uskalsin ennen ensimmäistä haarukallista toivoa. Juuri niin mehevää ja maukasta kuin kalan kuuluukin olla. Niin herkullista, että molemmat kalat härpittiin pääsiäisvieraiden avustamana viimeistä suupalaa myöten puhtaiksi.

Neljälle.

  • 2 keskikokoista siikaa tai muuta vaaleaa kalaa
  • 1 iso sipuli pilkottuna
  • Pari rkl voita
  • 1 ruukku tilliä silputtuna
  • Valkopippuria
  • 1 sitruuna viipaloituna
  • 1,5-2 kg merisuolaa
  • n. 1 dl vettä
  • 1 kananmunan valkuainen

Siisti kalat: poista suomut, evät ja kidukset. Hauduta sipuli voissa ja lisää mukaan tilli, muutama pyöräytys valkopippuria ja vähän suolaa. Täytä kalat seoksella ja sitruunaviipaleilla. Sekoita merisuolaan vesi ja valkuainen, ja sekoittele tasaiseksi massaksi. Laita uuninvuoan pohjalle 1-2 cm suolaseosta, nosta kalat päälle ja peitä kalat lopulla suolalla huolellisesti. Paista n. 30-40 minuuttia 200-asteisessa uunissa. Anna vetäytyä hetki ennen nostamista tarjoiluastiaan. Riko kuori ja poista varovasti kalojen nahka. Varo, ettei kala sekoitu suolan kanssa. Tarjoile haluamasi lisukkeen ja/tai kastikkeen kera.

Alkuperäinen resepti: readme.fi, Hansin matkassa.

Previous Post Next Post

You Might Also Like