Hienolta kuulostaa ja hyvältä maistuu. Vaikka lopputulos syntyikin täysin vahingossa eri asioiden ja sattumusten summana. Ihana ystäväkin laittoi oman soppansa tähän risottoon. Kirjaimellisesti. Illaksi suunniteltu keitto nimittäin sai siirtyä seuraavaan päivään, kun sain kyläreissulla herkutella Riikka-Marin täydellisellä kasvissosekeitolla ja mukaani Saku Tuomisen Aglio & Olio -kirjan. Unohduin kirjan sivuille pieneksi hetkeksi ja kohta olikin pastavesi kiehumassa. Oikeaoppisesti tietenkin, Sakun ohjeiden mukaan. Pastaa on kuitenkin hirveän hankala valmistaa ilman pastaa. Niinpä heitin pastaveteen kanafondit ja kaivoin tyhjien pastapussien alta risottoriisin. Mukaan sitä mitä jääkaapista sattui löytymään: chiliä, sitruunaa, parmesaania ja hyvää fetajuustoa. Vahinkorisotosta syntyi bloggaamisen arvoinen sitruunarisotto. Seuraavalla kauppareissulla ostan sitten sitä pastaa.
Valmista risotto Risoton perusohjeen mukaan. Lisää vain muiden ainesten lisäksi yksi tuore chili(osa siemenistä poistettuna), n. 1/2 dl sitruunan mehua, 1 sitruunan raastettu kuori, ja reilu pala hyvää fetajuustoa. Rouhi päälle reilusti mustapippuria. Hyvää ja helppoa!