Alkuruoat, Lihat

Japanilainen riimihärkä

Onnea on ystävä viestin ja lyhyen matkan päässä. Ystävä, joka on aina (ja heti) valmis viinille kutsun käydessä. Ystävä, joka ennakkoluulottomasti maistelee kaiken tarjolla olevan. Ja antaa parhaimman palautteen santsaamalla kerta toisensa jälkeen lisää. Ystävä, jonka seurassa maailma aina hieman paranee. Sellainen ystävä jättää jälkeensä hyvän mielen, tyhjän viinipullon ja puhtaaksi nuollun lautasen. Sellainen ystävä on Sanna.

Kahdelle-kolmelle.

  • Liha:
    • 200-250 g naudan sisäfileetä
    • 1 rkl sakea
    • 2 tl soijaa
    • 2 tl sormisuolaa
    • 1 rkl voita paistamiseen
  • Kastike:
    • 1 rkl sakea
    • 2 rkl soijaa
    • 2 tl riisiviinietikkaa
    • 2 rkl seesamiöljyä
    • 1 tl hunajaa
    • 1 rkl inkivääriä raastettuna
    • pieni kourallinen ruohosipulia
  • Lisäksi:
    • 1 rkl seesaminsiemeniä paahdettuna

Puhdista liha mahdollisista kalvoista. Ruskista nopeasti kuumalla pannulla kauttaaltaan, älä kypsennä. Anna hetken jäähtyä. Hiero sake, soija ja suola lihan pintaan. Kääri tiukasti kelmuun ja pakasta noin neljä tuntia.

Valmista kastike. Raasta inkivääri ja silppua ruohosipuli. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja laita viileään odottamaan.

Paahda seesaminsiemenet kuumalla, kuivalla pannulla kunnes saavat hieman väriä.

Ota liha pakastimesta ja pyyhi ylimääräinen suola lihan pinnalta. Leikkaa lihasta terävällä veitsellä ohuen ohuita, lähes läpikuultavia siivuja. Laita tarjoiluvadille ja pirskottele päälle kastiketta sekä seesaminsiemenet. Tarjoile kastikkeen kera. Nauti hyvässä seurassa.

Alkuperäinen resepti: Glorian Ruoka&Viini 2/2017

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply