Monthly Archives

elokuu 2015

Lisukkeet

Ranskikset

Pääsin jo vuosia sitten irti ranskalaisriippuvuudestani, onneksi. Pahimpina aikoina (noin 15 vuotta sitten) kiersin kaikki Oulun seudun grillit läpi ja testasin niiden ranskalaisannokset. Silloin tällöin syynä saattoi olla pieni kanuuna. Voittajan selvittyä päätin vähentää ranskalaisten syöntiä. Koska kohtuus kaikessa, myös ranskisten syömisessä. Riippuvuudesta siis selvisin, mutta välillä himo iskee vieläkin. Silloin tartun ruokaöljypulloon kotona ja tiristän perunat rasvaisiksi ihan itse. Nykyään tarjoilen ne myös pääruoan lisukkeena, vaikka osan napostelenkin itse ennekuin raskin niitä muille tarjoilla. Voittajaksi muuten ylsi silloin joskus Jäälin grilli.

Neljälle

  • 5-7 keskikokoista perunaa(kiinteää)
  • Merisuolaa
  • Suolaa
  • 1 l ruokaöljyä paistamiseen

Pese ja kuori perunat. Leikkaa suorakaiteen/ranskalaisten muotoon. Voit esikeittää perunat suolavedessä( 1l vettä, ruokalusikallinen merisuolaa), mutta se ei ole välttämätöntä. Minä oikaisen usein tämän vaiheen. Kuumenna öljy isossa kattilassa ensin n 140-150 asteiseksi ja friteeraa perunat kullanruskeiksi. Nosta reikäkauhalla talouspaperin päälle valumaan. Nosta öljyn lämpötilaa vielä noin 160 asteeseen ja friteeraa perunat vielä rapeiksi noin parin kolmen minuutin ajan. Valuta jälleen huolella. Mausta suolalla ja tarjoile vaikka grillatun lihan tai hampurilaisten kanssa.

Alkuperäinen resepti: Tomi Björck, Huippukokin kotiruokaa 2

P.S mitä vähemmän määrän friteeraat kerralla, sitä rapeampia ranskiksia saat!

 

Alkuruoat

Carpaccio

Carpaccio on klassikko. Se on yksi omista suosikeista alkuruoaksi. Keveyden ansiosta se maistuu erityisen hyvältä kesäisin kalaruoan alla. Onnistuneen carpaccion salaisuus on hyvässä ja tuoreessa lihassa sekä ohuen ohuissa siivuissa. Tarkista siis (jälleen kerran) veitsesi terä sekä muista maltti pakastusvaiheessa. Tässä et voi epäonnistua!

Neljälle.

  • n 200g naudan marmoroitua ulkofilettä tai sisäfilettä (Sotkamosta harvoin löytyy marmoria, joten käytän itse sisäfilettä)
  • Sormisuolaa
  • Mustapippuria
  • Rucolaa
  • Sitruunanmehua
  • Oliiviöljyä
  • Parmesanjuustoa

Suolaa liha reilulla kädellä sormisuolla tai muulla karkealla suolalla. Anna maustua noin puoli tuntia kylmässä. Pyyhi suola pois ja kuivaa. Kääri liha tiukkaan kelmuun ja anna olla pakkasessa ainakin muutama tunti. Siirrä liha jääkaappiin hieman ennen leikkaamista ja tarjoilua. Ota liha kelmusta ja leikkaa lihasta tervävällä veitsellä ohuen ohuita siivuja, tee tässä kohtaa parhaasi! Lihan pitää siis leikkausvaiheessa on hyvinkin kohmeessa. Asettele siivut tarjoiluvadille. Ripottele päälle sormisuolaa ja mustapippuria. Lisää vielä rucola, purista reilulla kädellä sitruunamehua ja lorauta muutama ruokalusikallinen hyvää oliiviöljyä mukaan. Heitä päälle vielä parmesanlastut ja tarjoile!

P.S Tarjoile mieluummin hieman repaleisia ja rumia siivuja kuin paksuja viipaleita(kuten kuvassa):)

Alkuperäinen resepti: Alexander ja Hanna Gullichen, Safkaa parempaa arkiruokaa

Lisukkeet

Rukiinen näkkäri

Tämän näkkärin huonoja puolia on se, että se loppuu aina kesken. Kannattaa siis valmistaa kerralla vaikka kaksi pellillistä, niin välttyy (vieraiden) mielipahalta. Näkkäri sopii hyvin esim. buffet-pöytään tai alkuruokien kylkeen. Päälle voi sipaista itsetehtyä oliivitapanedea, joka valmistuu hetkessä näkkärin paistuessa uunissa.

Uunipellillinen

  • 1 1/2 dl 4-viljan hiutaleita
  • 2 dl ruisjauhoja
  • 1 dl auringonkukansiemeniä
  • 1 dl seesaminsiemeniä
  • 1/2 dl pellavansiemeniä
  • 1/2 tl leivinjauhetta
  • 1/2 tl suolaa
  • 0,6 dl ruokaöljyä
  • n 4 dl haaleaa vettä

Sekoita ensin kuivat aineet keskenään. Lisää öljy ja vesi, sekoita hyvin. Anna turvota noin vartin verran. Levitä leivinpaperille päälle uunipellille mahdollisimman ohuelti. Tällä ohjeella taikinaa tulee hieman reilummin kuin pellillinen. Minä heitän laiskana ylimääräiset pois. Voit halutessa levittää ylijäämät toiselle pellille. Ripottele päälle sormisuolaa maun mukaan. Paista kiertoilmalla n 150-160 asteessa ensin 10 minuuttia, jonka jälkeen ”leikkaa” nakkäri paloiksi. Jatka paistamista n 40-45 minuuttia tai niin kauan kunnes näkkäri on kauniin ruskea. Varmista ennen uunista ottamista, ettei näkkärissä ole pehmeää kohtaa. Anna jäähtyä ja rapeutua rauhassa. Herkuttele sellaisenaan tai tapenaden kera!

Oliivitapenade:

  • Purkillinen kivettömiä oliiveja, vihreitä tai kalamata
  • 1 valkosipulin kynsi
  • Loraus hyvää oliiviöljyä
  • Mustapippuria
  • Puristus sitruunanmehua

Heitä aineet tehosekoittimeen tai surauttele tahnaksi sauvasekoittimella. Laita hetkeksi kylmään tekeytymään. Rouskuttele näkkärin päällä!

Akuperäinen resepti: Kainuun Sanomat, kevät 2015

 

Alkuruoat

Lohitataki

Lohitataki on carpaccion ohella yksi suokkareistani aterian alkuun. Se on nopea ja helppo herkku ja toimii hyvin myös vaikka arkiruokana reilun salaatin kera. Tatakihan muuten tarkoittaa pintapaistettua, joten nopeus paistamisessa on valttia. Tärkeää on myös lohen tuoreus, koska se tarjoillaan lähes raakana, siis todellakin pintapaistettuna.

Minä tarjoilen alkuruokatatakin rucolapediltä ihanan soijaseesamidipin kanssa. Muuta ei tarvitse, kuin herkutella.

Neljälle

Lohi:

  • n 500-600 g tuoretta lohifileetä, paksuimmasta kohdasta
  • Sormisuolaa
  • Mustapippuria

Leikkaa lohesta yksi tasapaksuinen pala. Poista nahka varovasti. Mausta pala suolalla ja pippurilla. Grillaa tai paista kuivalla ja mahdollisimman kuumalla pannulla nopeasti, kaikki sivut kiinni. Anna jäähtyä hyvin, käytä vielä jääkaapissa hetki ennekuin kuin leikkaat. Tarkista myös veitsen terävyys, jotta saat paloista mahdollisimman kauniita. Leikkaa 2-3 cm(tai mieluisia) paloja ja asettele tarjoiluvadille rucolan kera. Valele vielä päälle soijadippiä ja nauti!

Soijaseesamidippi:

  • 1 1/2 dl tummaa siirappia
  • 1 1/2 dl soijaa
  • 4-5 tl väkevää etikkaa
  • 4 tl seesamiöljyä
  • 1 chili, hienoksi leikattuna, osa siemenistä poistettuna (jos et halua tulista ollenkaan, poista siemenet kokonaan)
  • 1 valkosipulinkynsi, hienoksi viipaloituna
  • 3 tl seesaminsieminiä, paahdettuina

Sekoita kaikki ainekset keskenään, anna hetki vetäytyä kylmässä ja valele lohen päälle tarjoiluvaiheessa. Tarjoile myös dippinä!

P.S voit valmistaa tällä reseptillä esim härkätatakin, vaihdat vain lohen tilalle marmoroidun ulkofileen tai sisäfileen.

Idea lohitatakiin: Tunatataki, Amadores Beach Club

Soijaseesamidipin alkuperäinen resepti: Tommy Myllymäki, Parhaat kastikkeet