Browsing Category

Jälkkärit

Jälkkärit

Lappapuuro

Lappapuuro, vispipuuro, puolukkapuuro. Rakkaalla puurolla on monta nimeä. Ja makuja ja valmistustapoja varmasti vähintään yhtä monta. Minulle tämä puuro tuo mieleen muistoja joka lusikallisella, ihanan lämpimiä muistoja lapsuudesta. Jo silloin lappapuuro oli minulle suurta herkkua. Pienen tytön pitkän päivän illat ja väsyneet aamut oli helposti pelastettu oman äitin tekemällä lappapuurolla. Päällä tietenkin nätti kerros sokeria ja kuohukermaa. Olin silloin sitä mieltä, että juuri minun äitini osasi vatkata parhaimman lappapuuron. Mieli ei ole siitä juurikaan muuttunut. Äitini opetti, että parhaimman puuron juju piilee kuohkeudessa, jonka saa aikaan vain vatkaamalla. Äidin opit ovat useinmiten niitä parhaimipia. Pieniä suuria asioita, jotka kestää läpi elämän. Kiitos minun äitille.

Neljälle-viidelle.

  • Vajaa litra vettä (8-9 dl)
  • 4 dl puolukoita
  • Reilu 1 dl mannasuurimoita
  • Muutama rkl sokeria
  • Pieni ripaus suolaa
  • (Vaniljatanko tai vaniljasokeria)

Laita vesi ja jäiset puolukat kattilaan. Voit heittää mukaan halkaistun vaniljatangon siemenet. Keittele noin 10 minuuttia tai kunnes alkaa hieman mehustua. Siivilöi puolukan kuoret pois ja kaada ”mehu” takaisin kattilaan. Lisää suola, sokeri ja mannasuurimot koko ajan sekoittaen ja keittele miedolla lämmöllä kunnes puuro suurustuu sopivasti. Anna jäähtyä. Ja nyt tulee se tärkein vaihe: vatkaa jäähtynyt puuro kunnolla sähkövatkaimella kuohkeaksi vaahdoksi. Jos haluat, niin voit maustaa vaniljasokerilla. Herkuttele aamupalana, iltapalana, välipalana tai arki-illan jälkkärinä!

Jälkkärit

Mustikkainen Lemon posset

Pyhä yksinkertaisuus! Lemon possetista tuli ensimmäisen kokeilukerran jälkeen yksi luottojälkkäreistä. Järkyttävän helppo, mutta herkullinen annos. Se on myös todellinen trendijälkkäri ja takuuvarma aterian lopetus, josta vieraat sinua kiittävät. Sitruuna tekee annoksesta raikkaan ja kevyen oloisen, vaikka annos onkin ihanan kermainen. Kaiken kruunaa tuoreet marjat. Minä tarjoilin possetin kesällä mansikoiden kera, eiliseen syksyiseen iltaan sopi hyvin tuoreet mustikat. Ohje on napattu Vappu Pimiältä, joka kannustaa myös rapeiden kaurakeksien tekoon. Joskus vielä kokeilen niitäkin.

Neljälle.

  • 3,3 dl kuohukermaa
  • 1 dl sokeria
  • 0,5 dl sitruunanmehua
  • 1 sitruunan raastettu kuori

Kiehauta kerma ja sokeri keskenään, varo polttamasta pohjaan. Lisää joukkoon sitruunan mehu ja kuori ja sekoittele. Kaada annoskuppeihin ja laita peitettynä tekeytymään jääkaappiin. Anna hyytyä ainakin 4 tuntia. Tarjoile haluamasi lisukkeiden kanssa tai lusikoi ihan sellaisenaan.

Alkuperäinen resepti: Vappu Pimiä, Vapun reseptikirja

Jälkkärit

Syntisen hyvä suklaamousse

Suklaa on syypää mun hymyyn, vai miten se meni? Meillä tarjottavissa jälkkäreissä maistuu useinmiten se syntisen hyvä suklaa. Tässä yksi omista suosikeistani, suussa sulava suklaamousse, joka koukuttaa hetkessä. Ennen kuin maistellaan muita suosikkeja suklaajälkkäreistä (mm. suklaavanukasta, suklaafondantia, suklaista creme bruleeta tai peltisuklaata) nuollaan nämä kupit puhtaiksi!

Noin kuudelle.

  • 4 kananmunaa
  • 200g taloussuklaata
  • 1,5 dl kuohukermaa
  • Loraus konjakkia (tai minuttulikööriä)

Sulata suklaa vesihauteessa. Erottele munista keltuaiset ja valkuaiset omiin kuppeihin. Vatkaa kerma vaahdoksi omassa kulhossa ja ja valkuaiset omassa kulhossa. Valkuaiset pitää muistaa vatkata kovaksi vaahdoksi. Sekoita jäähtyneeseen suklaaseen keltuaiset ja kääntele keltuais-suklaaseos kermavaahdon joukkoon ja sekoita varovasti. Lisää joukkoon ja vielä valkuaisvaahtoo ja kääntele varoen tasaiseksi. Mausta mousse halutessa konjakilla tai liköörillä. Annostele kuppeihin ja laita peitettynä jääkaapiin noin parin tunnin ajaksi. Tarjoile vaikka raikkaiden marjojen kanssa!

Alkuperäinen resepti: Vapun reseptikirja, Vappu Pimiä