Browsing Category

Kalat

Alkuruoat, Kalat

Skagenröra

Jouluviikko on täällä. Onneksi tänään on maanantai. Ja jouluaatto vasta lauantaina. Kätevän emännän joulun ”pistotehtävä -lista” nimittäin kasvaa päivä päivältä. Päivät puolestaan vähenevät samaa tahtia listan kasvamisen kanssa. Mutta onneksi minulla on vastuu (vain) tästä kokonaisuudesta. Ja Juhalla niistä pistotehtävistä. Voin nimittäin taata, että se lista tulee olemaan pitkä, viimeistään loppuviikosta. Ei käy kateeksi ei. Kannustukseksi tekaisin tänään tämän ihanan Skagenröran ravunpyrstöistä. Ajatuksena hyvä ruoka, helpompi jouluviikko. Molemmille meille. Makean limpun tai saaristolaisleivän päällä Skagenröra taipuu helposti myös joulun alkupalapöytään. Stressitöntä jouluviikkoa pistotehtävistä huolimatta…

Kulhollinen.

  • 2 prk joki- tai punaravun pyrstöjä suolalimessä (1 prk n. 170g valutettuna)
  • 1 pieni tai 1/2 iso punasipuli
  • 1 dl tuoretta tilliä
  • 1-1,5 dl täysmajoneesia
  • 0,5 dl ranskankermaa
  • 0,5 dl smetanaa
  • 1/2 sitruunan mehu
  • Ripaus sormisuolaa
  • Mustapippuria

Valuta ravunpyrstöt siivilässä huolellisesti. Hienonna punasipuli ja tilli. Sekoita kulhossa majoneesi, ranskankerma, smetana ja sitruunanmehu. Halutessasi pilko ravunpyrstöt pienemmiksi. Sekoita kaikki ainekset keskenään, ja mausta suolalla ja pippurilla. Lisää tarvittaessa majoneesia. Anna maustua pieni hetki viileässä. Tarjoile haluamasi leivän kaverina.

 

Alkuruoat, Kalat

Marinoidut muikut

Sunnuntai ja pakkaspäivä. Takkatuli ja kynttilät. Ja joulun ensimmäiset maistiaiset näiden muikkujen myötä. Ei huono päivä ollenkaan. Pari vuorokautta muikkujen valmistaminen vie, mutta se kannattaa. Ja palkitsee. Ensin reilun neljän tunnin suolaus. Sitten ruisjauhoissa panerointi. Ja pannulla voissa paistaminen. Tässä vaiheessa osa suoraan suuhun napsittuna (kannattaa olla tarkkana, että purkkiinkin jää muutama yksilö). Sen jälkeen vuorokauden tai parin verran uiskentelua makean suolaisessa joulumarinadissa. Ihan parasta suoraan purkista suuhun haarukoituna. Tai näkkärin päälle selätettynä. Hyvää joulunodotusta!

1 iso purkillinen

  • Muikut:
    • 400g pieniä perattuja muikkuja
    • 1 rkl suolaa
    • 1 dl ruisjauhoja
  • Etikkaliemi
    • 1 dl väkiviinaetikkaa
    • 2 dl sokeria
    • 3 dl vettä
    • 1/2-1 tl suolaa
  • Lisäksi:
    • 2 valkosipulinkynttä
    • 1 punasipuli
    • 5 maustepippuria
    • 5 neilikkaa
    • 2 rosmariinioksaa

Huuhtele muikut kylmällä vedellä, valuta ja kuivaa hyvin. Laita sopivaan rasiaan ja sekoita mukaan suola. Anna suolaantua jääkaapissa vähintään neljä tuntia.

Yhdistä etikkaliemen ainekset keskenään ja keitä kunnes sokeri sulaa. Anna jäähtyä.

Paneroi muikut ruisjauhoissa ja paista melko kuumalla pannulla kullanruskeiksi. Anna jäähtyä.

Leikkaa valkosipulit ja sipuli viipaleiksi. Laita muikut, valkosipulit, sipulit ja mausteet sopivaan purkkiin. Kaada jäähtynyt liemi päälle ja laita maustumaan jääkaappiin vähintään vuorokaudeksi ellei kahdeksi.

Sopii hyvin joulun kalapöytään tai Itsenäisyyspäivän juhlabuffaan.

Alkuperäinen resepti: Glorian Ruoka&Viini 8/2016.

Alkuruoat, Kalat

Tunatataki

Vähiin käy ennen kuin loppuu. Viimeistä päivää viedään. Pieni haikeus on pinnalla, mutta mieli ja sydän on jo matkalla kotiin. Kotiinpaluu onkin aina yksi reissun kohokohdista. Takana on kuitenkin jälleen ikimuistoinen reissu…30 päivää aurinkoa ja uintia, kymmeniä ja kymmeniä juotuja viinipulloja, noin parisataa juostua kilometriä ja useita satoja tunteja ihanaa yhdessäoloa. Unohtamatta näitä lukuisia Tunatatakeja, joita jaksoin syödä lähes kyllästymiseen saakka. Mutta siis vain lähes. Siinäpä kiteytettynä tämä reissu. Ihan parasta elämää keskellä pimeää marraskuuta.

Kuvan Tunatatakia en tehnyt itse. Maistelin tämän Playa Amadoresin Aqui-ravintolassa. Tein sitä kyllä myös omin kätösin, mutta kuva jäi aina nappaamatta. Annos on siis todella helppo valmistaa myös kotikeittiössä. Samalla ohjeella kuin Bistron Lohitataki tämäkin onnistuu ihan varmasti. Kastikkeeksi kelpaa samaisessa ohjeessa oleva soijaseesamidippi reilulla korianterilla lisättynä. Ja juomaksi kylmä valkoviini. Takaan, että tähän ei kyllästy kymmenienkään annosten jälkeen. Ihan mielettömän hyvää!

Kalat, Kastikkeet, Pääruoat

Lohiburger ja tillitartar

Vihaan kaikkea ylimääräistä tavaraa. Tai ainakin kaikki ylimääräinen tavara pitää olla poissa silmistä. Silloinhan käy useinmiten niin, että se on myös poissa mielestä. Kuitenkin pari kertaa vuodessa ne ”poissa silmistä, poissa mielestä” -tavaroita täyteen tukitut kaapit tukkii myös mielen ja tavarat tippuu sitä myöten myös silmille. Hyvä, että tippuu, sillä viime viikolla kaappeja siivotessa silmiin osui vähän vahingossa läjäpäin vuosia vanhoja ruokalehtiä. Kaappien siivoamisen sijaan uppouduin useaksi tunniksi sohvan mutkaan selailemaan näitä herkullisia ”aarteita”. Tässä yksi ihana resepti minkä poimin vuoden 2012 (03) Glorian Ruoka&Viini -lehdestä. Ihanan raikas lohiburger ja tillitartar. Kaapit jäi toistaiseksi siivoamatta, mutta mieli täyttyi tavaroiden sijaan herkullisista ideoista.

Neljälle.

  • Lohipihvit:
    • n. 600 g lohifileetä
    • 1 (salotti)sipuli
    • 1 tl piparjuurta raastettuna
    • 1 kanamuna
    • 1 tl suolaa
    • Mustapippuria maun mukaan
    • Öljyä tai voita paistamiseen
  • Tillitartar:
    • 1 pieni suolakurkku
    • 1 dl majoneesia
    • Vähintään 1/2 punttia tilliä
    • 2 rkl kapriksia
    • 1 tl sitruunankuorta raastettuna
    • Pari puristusta sitruunan mehua
    • 1/2 tl suolaa
    • 1/2 tl sokeria
    • Mustapippuria maun mukaan
  • Lisäksi:
    • Rapeaksi paahdettua sämpylää tai paahtoleipää
    • Rapeaa salaattia revittynä
    • Punasipulia viipaloituna
    • Tomaattia ja/tai paprikaa viipaloituna
    • Fetajuustoa
    • Tillitartaria reilusti lusikoituna

Poista lohesta nahka ja mahdolliset ruodot. Leikkaa lohi mahdollisimman pieniksi kuutioksi. Hienonna sipuli ja raasta piparjuuri, heitä ne lohen joukkoon. Sekoita mukaan kanamuna. Mausta suolalla ja pippurilla. Anna massan vetäytyä jääkaapissa noin puoli tuntia.

Valmista sillä välin tillitartar. Kuutioi suolakurkku ja hakkaa tilli pieneksi. Pese ja raasta sitruunankuori hienoksi. Sen jälkeen sekoita kaikki ohjeen ainekset keskenään. Laita maustumaan jääkaappiin burgerien valmistumisen ajaksi.

Muotoile lohimassasta neljä pihviä. Huom! massa saa jäädä löysäksi, että pihvi pysyy mehukkaana. Paista pihvejä keskilämmöllä noin 3-5 minuuttia per puoli, riippuen pihvin paksuudesta. Käännä varovasti, ettei ainakaan pahasti hajoa.

Kokoa burgerit haluamallasi tavalla paahdettujen leipien päälle väliin. Lusikoi mukaan reilusti tillitartaria. Tarjoile joko sellaisenaan tai vaikka Bistron ranskalaisten kera.

Kalat, Pääruoat

Kulhosushi

Kulho on tämän päivän ruokatrendi. On ollut jo pitkään. Ensimmäisenä taisi tulla Sushi kulhossa. Siitä tosin on jo parisen vuotta aikaa. Minä olen siis pahasti myöhässä tätä kulhoa kokatessa. Olen tällä välillä miettinyt mikä näissä kulhoissa oikein kolahtaa? Ihan kuin ruoka maistuisi jotenkin paremmalta kulhosta haarukoituna. Ei maistu, mutta helpommaksi se saattaa ruoanlaiton tehdä. Kulhosushia kutsutaankin laiskan kokkaajan Sushiksi. Ja ihan syystä. Tämä kulho on nimittäin hävyttömän helppo kokata. Ei tarvitse kuin kerätä omat Sushi-suosikit samaan kulhoon, ja nautiskella wasabin ja soijan kera. Helppoa ja hyvää. Ja maistuu ihan Sushilta. Tässä meidän versio.

Kahdelle.

  • Riisi (minä käytin Basmatiriisiä, käytä mahdollisuuksien mukaan oikeaa sushiriisiä):
    • 1,5 dl riisiä
    • 3 dl vettä
    • 3rkl riisiviinietikkaa
    • 2 rkl sokeria
    • 1 tl suolaa
  • 400-500 g mahdollisimman tuoretta lohifileetä
  • 1/2 kurkku
  • 2 porkkanaa
  • 1 avocado
  • 1 tuore chili
  • 1-2 arkkia merilevää
  • Seesaminsiemeniä
  • Tarjoiluun:
    • Sushi-inkivääriä
    • Wasabia
    • Soijaa

Keitä riisi pakkauksen ohjeen mukaan. Laita toiseen kattilaan riisiviinietikka, sokeri ja suola, ja kiehauta kunnes suola ja sokeri on sulanut. Kaada ”kastike” kypsän riisin sekaan. Sekoittele ja anna jäähtyä.

Poista lohesta nahka ja ruodot. Leikkaa kuutioiksi. Suikaloi kurkku ja porkkanat sekä leikkaa avocado viipaleiksi. Murenna meräleväarkki ja viipaloi chili. Kokoa kaikki raaka-aineet kulhooon, pohjalle riisi. Ripottele päälle seesaminsiemeniä. Laita tarjolle inkivääriä, wasabia ja reilusti soijaa. Herkuttele raikkaan valkoviinin kanssa.

Kalat, Pääruoat

Kuhawallenberg

There´s a first time for everything – kerta se on ensimmäinenkin. Ihan kaikelle ja ihan jokaiselle löytyy aina se ensimmäinen kerta. Useinmiten se on myös se jännittävin kerta. Kuten minulle kalamurekepihvien kanssa. Ihan top-kympeissä kalamurekepihvit ei ole ollut omalla listallani. Ei ennen kuin sain käsiini Ruoka&Viini -lehden (5/2016), jossa jo pelkkä Haukiwallenbergin kuva sai kuolan valumaan suupielistä. Ohje on Helsingin Krog Robasta, enkä todellakaan uskaltanut poiketa siitä pienenkään piirun vertaa. Tai no, vaihdoin Hauen Kuhaan ja maustoin hieman reilummin, mutta muuten noudattelin ohjetta täysin kuuliaisesti. Vielä kun henkisenä tukena ja kannustajana olan takana toimi oma äiti, uskalsin tarttua tähän ensimmäisen kerran haasteeseen melko helposti. Onneksi uskalsin, sillä tällä ohjeella käsitys kalamurekepihveistä muuttui heittämällä. Siis siihen positiiviseen suuntaan. Mielettömän herkullista, eikä valmistaminen ole ollenkaan vaikeaa, kunhan vain muistat nämä kaksi Krog Roban keittiöpäällikön vinkkiä: 1) Raaka-aineiden tulee olla kohmeisen kylmiä, kun taikinan teko aloitetaan, jotta kerma sekoittuu taikinnan hyvin. 2) Kerma täytyy lisätä taikinaan ohuena nauhana ja vähitellen, jotta taikina ei juoksetu. Pysy siis tarkkana!

Neljälle.

  • 500g kuha(tai hauki)fileetä
  • 2-3 tl merisuolaa myllystä
  • 1/2-1 tl mustapippuria
  • 4 dl kuohukermaa
  • 1 ruukku tilliä
  • 1 rkl sitruunan mehua
  • 1 kananmuna
  • Korppujauhoja
  • Voita paistamiseen
  • Sormisuolaa ja tilliä tarjoiluun

Leikkaa kalafileet pieniksi kuutioiksi ja mausta ne suolalla ja pippurilla. Laita kalat ja kerma pakastimeen noin puoleksi tunniksi. Viilennä myös monitoimikoneen kulho jääkaapissa. Hienonna tilli ja purista sitruunan mehu. Laita kalakuutiot, sitruunan mehu ja kananmuna monitoimikoneeseen ja koneen käydessä lisää kermaa vähitellen ohuena nauhana. Lisäile kermaa vasta kun edellinen loraus on sekoittunut hyvin. Sekoita lopuksi tilli mukaan. Huom! taikina jää löysäksi.

Kuumenna uuni 150 asteeseen. Muotoile sillä aikaa taikinasta kahdeksan pihviä ja pyörittele ne korppujauhoissa huolella. Laita voita pannulle ja kuumenna melko kuumaksi. Paista kaksi pihviä kerrallaan 15-30 sekuntia per puoli siten, että pihvit saavat kauniin värin. Laita pihvit uunivuokaan ja kypsennä uunissa noin 10-15 minuuttia. Heitä päälle sormisuolaa ja tilliä, ja tarjoile esim. perunapyreen ja valkoviinin kera. Lupaan, että maistuu!