Browsing Category

Kastikkeet

Kalat, Kastikkeet, Pääruoat

Lohiburger ja tillitartar

Vihaan kaikkea ylimääräistä tavaraa. Tai ainakin kaikki ylimääräinen tavara pitää olla poissa silmistä. Silloinhan käy useinmiten niin, että se on myös poissa mielestä. Kuitenkin pari kertaa vuodessa ne ”poissa silmistä, poissa mielestä” -tavaroita täyteen tukitut kaapit tukkii myös mielen ja tavarat tippuu sitä myöten myös silmille. Hyvä, että tippuu, sillä viime viikolla kaappeja siivotessa silmiin osui vähän vahingossa läjäpäin vuosia vanhoja ruokalehtiä. Kaappien siivoamisen sijaan uppouduin useaksi tunniksi sohvan mutkaan selailemaan näitä herkullisia ”aarteita”. Tässä yksi ihana resepti minkä poimin vuoden 2012 (03) Glorian Ruoka&Viini -lehdestä. Ihanan raikas lohiburger ja tillitartar. Kaapit jäi toistaiseksi siivoamatta, mutta mieli täyttyi tavaroiden sijaan herkullisista ideoista.

Neljälle.

  • Lohipihvit:
    • n. 600 g lohifileetä
    • 1 (salotti)sipuli
    • 1 tl piparjuurta raastettuna
    • 1 kanamuna
    • 1 tl suolaa
    • Mustapippuria maun mukaan
    • Öljyä tai voita paistamiseen
  • Tillitartar:
    • 1 pieni suolakurkku
    • 1 dl majoneesia
    • Vähintään 1/2 punttia tilliä
    • 2 rkl kapriksia
    • 1 tl sitruunankuorta raastettuna
    • Pari puristusta sitruunan mehua
    • 1/2 tl suolaa
    • 1/2 tl sokeria
    • Mustapippuria maun mukaan
  • Lisäksi:
    • Rapeaksi paahdettua sämpylää tai paahtoleipää
    • Rapeaa salaattia revittynä
    • Punasipulia viipaloituna
    • Tomaattia ja/tai paprikaa viipaloituna
    • Fetajuustoa
    • Tillitartaria reilusti lusikoituna

Poista lohesta nahka ja mahdolliset ruodot. Leikkaa lohi mahdollisimman pieniksi kuutioksi. Hienonna sipuli ja raasta piparjuuri, heitä ne lohen joukkoon. Sekoita mukaan kanamuna. Mausta suolalla ja pippurilla. Anna massan vetäytyä jääkaapissa noin puoli tuntia.

Valmista sillä välin tillitartar. Kuutioi suolakurkku ja hakkaa tilli pieneksi. Pese ja raasta sitruunankuori hienoksi. Sen jälkeen sekoita kaikki ohjeen ainekset keskenään. Laita maustumaan jääkaappiin burgerien valmistumisen ajaksi.

Muotoile lohimassasta neljä pihviä. Huom! massa saa jäädä löysäksi, että pihvi pysyy mehukkaana. Paista pihvejä keskilämmöllä noin 3-5 minuuttia per puoli, riippuen pihvin paksuudesta. Käännä varovasti, ettei ainakaan pahasti hajoa.

Kokoa burgerit haluamallasi tavalla paahdettujen leipien päälle väliin. Lusikoi mukaan reilusti tillitartaria. Tarjoile joko sellaisenaan tai vaikka Bistron ranskalaisten kera.

Kastikkeet, Salaatit

Ihana kvinoa-tahinisalaatti

”Rakastu vegeen” on ollut jo usean viikon ajan teemana ruokarintamalla. Meillä siihen rakastumiseen ei ole annettu mahdollisuutta, mutta ideoita omaan tekemiseen sen sijaan olen poiminut ahkerasti. Tässä salaatisssa kaiken ydin on ihastuttava Tahini-kastike, joka koukutti kerta heitolla ainakin kokkaajansa. Idea on Ruoka&Viini -lehdestä (6/2016), josta nappasin monta muutakin ajatusta uusien reseptien kehittelemiseen. Vegeä meillä ei tästäkään syntynyt, mutta kuitenkin terveellinen vaihtoehto perjantaiseen lounashetkeen. Kokeilkaa ja varioikaa salaatista juuri omaan hetkeen sopiva…

Kahdelle-kolmelle.

  • Kastike:
    • 2 rkl sitruunan mehua
    • 1 rkl Tahinia
    • 2 tl Dijon-sinappia (kokojyvä)
    • 1 valkosipulinkynsi murskattuna
    • Hyppysellinen sormisuolaa
    • n. 2-3 rkl vettä
  • Salaatti
    • Kvinoaa (ohjeen mukaan kahdelle keitettynä)
    • 100-150 g lehtikaalta (keskiruodot poistettuna ja pieneksi revittynä)
    • 1 prk tonnikalaa (esim. sitruuna-pippuri -maustettua)
    • Fetajuustoa
    • Punasipulia
    • Tarjoiluun sormisuolaa ja mustapippuria

Aloita laittamalla kvinoa kypsenemään ohjeen mukaan. Sekoita kaikki kastikeen ainekset keskenään ja laita maustumaan viileään. Kastikkeen koostumusta voit säädellä veden määrällä. Salaatin voit koota haluamistasi raaka-aineista. Sekoita vain jäähdytetty kvinoa ja kastike salaatin joukkoon huolella ja mausta tarvittaessa. Näillä meidän kaapista löytyneillä aineksilla syntyi huippu herkullinen ja se terveellinen vaihtoehto.

Kastikkeet

Aasian grillidippi

Suolaista, makeaa ja tulista sekä sopivasti happoa limestä. Reilusti tuoretta korianteria ja pala pieneksi hakattua inkivääriä. Näitä yhdistellen syntyy täydellisen aasialainen dippi rapsakaksi grillatuille lihoille. Possu tai nauta, tai ihan kaikki käy. Helppoa, mutta ei missään nimessä tylsää. Ja ehkä vähän erilaista. Tee reilu satsi, niin raskit käyttää dippiä myös marinointiin. Viipaloi kylkeen vaikka raikkaat japanilaiset vihannekset, niin annos pysyy kivan kevyenä. Tämä maistuu (aasialaiselta) kesältä.

Kahdelle.

  • 2 rkl soijaa
  • 1/2 limen mehu
  • 1 tl seesamiöljyä
  • 1/2-1 pieni punainen chili viipaloituna
  • Pala tuoretta inkivääriä hakattuna
  • Pieni kourallinen tuoretta silputtua korianteria
  • 2 rkl hienonnettua kevätsipulia
  • 1 rkl kalakastiketta
  • 2 rkl hyvää oliiviöljyä
  • 1 tl ruskeaa sokeria

Sekoita kaikki ainekset keskenään. Tarkista maku ja säädä tarvittaessa omaan makuun sopivaksi. Näin helppoa, mutta onhan hyvää!

Kastikkeet, Lisukkeet

Babypinaatti ja sinappidressing

Tämä on niin helppo ja yksinkertainen resepti, että ensimmäisen sekoittelukerran jälkeen muistat sen todennäköisesti ulkoa. Resepti on vuosien saatossa osoittautunut täydelliseksi hitiksi, erityisesti grillatun ruoan kaverina. Koskaan tätä ei ole ollut tarjolla liikaa, joten valmista kerralla tuplasatsi. Vieras toisensa jälkeen, lautaset nuoltuaan, kaipailee reseptiä. Tässä se nyt tulee, ulkomuistista naputeltuna tietenkin.

  • 1 pussi babypinaattia
  • 1 rkl dijonsinappia (kokojyvä)
  • 2 rkl ruokaöljyä
  • 1 rkl valkoviinietikkaa
  • 1 tl sokeria
  • Suolaa
  • Mustapippuria

Sekoita ensin keskenään kaikki muut ainekset paitsi babypinaatti. Kaada sitten kastike babypinaatin päälle ja sekoittele hyvin. Mausta vielä suolalla ja pippurilla. Tarjoile heti!

Alkuperäinen resepti: Akseli Herlevi, Herlevi Liekeissä

Kalat, Kastikkeet, Pääruoat

Paistettua kalaa ja piparjuuritsatsiki

Tuore, voissa paistettu kala ei välttämättä kaipaa rinnalleen kuin hyvän ja raikkaan valkoviinin. Jos kuitenkin haluat herkutella oikein huolella, niin kokeile kaveriksi tämä ihanan raikas piparjuuritsatsiki. Mielettömän hyvää, ja ennen kaikkea helppoa herkuttelua vaikkapa perjantai-iltaan. Kehtaa hyvin tarjota myös vieraille, ihan tällaisenaan. Tai lisukkeeksi kelpaa vaikkapa paistetut vihreät parsat tai neulapavut. Yksinkertainen on kuitenkin usein kaunista.

Kahdelle.

  • n. 500g vaaleaa kalaa esim. kuhaa
  • Suolaa

Tsatsiki:

  • 3 dl turkkilaista jogurttia
  • 1 kurkku
  • 2-3 pientä retiisiä
  • 1 valkosipulinkynsi
  • 2-3 cm:n pala piparjuurta
  • 1 rkl hunajaa
  • Reilu puristus sitruunanmehua
  • Suolaa
  • Mustapippuria

Valmista ensin tsatsiki. Leikkaa kurkusta keskiosa pois. Raasta kurkku ja retiisit ohuiksi siivuiksi. Raasta myös valkosipulinkynsi ja piparjuuri raastimen hienoimmalla kohdalla. Valuta kurkusta enin neste pois esim. lävikön tai suodatinpussin avulla. Sekoita kaikki ainekset jogurttiin ja lisää hunaja, sitruunanmehu sekä suolaa ja mustapippuria. Anna maustua viileässä ainakin puoli tuntia. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa, sitruunamehua ja mustapippuria.

Suolaa ja pippuroi kalat. Ja paista nopeasti kuumalla pannulla pintarapeaksi. Tarjoile tsatsikin ja valkoviinin kanssa.

Idea tsatsikiin: Jari Lahdenoja, Aleksi Lahdenoja, Miikka Väisänen, Copas y Tapas erilaisia tapoja

Kastikkeet, Lisukkeet

Punainen pesto

Ihan kuten Bistron Paras Pesto, tämäkin pesto taipuu moneksi. Kastikkeeksi pastalle, sipaistuna (uunituoreelle) näkkärille tai vaikkapa kaveriksi lihalle tai kalalle. Kehittelin peston punaiseksi ensimmäisen kerran, kun halusin vaihtelua pitsan kastikkeelle. Hyvin maistui sitenkin. Mitä enempi, sen parempi. Vaikka suoraan suuhun lusikoituna.

  • 1/2 ruukkua basilikaa
  • Kourallinen pinjansiemeniä
  • n. 1 dl raastettua parmesaania
  • n. 80g aurinkokuivattua tomaattia
  • Kourallinen kirsikkatomaatteja
  • 1 valkosipulin kynsi
  • n. 1 1/2 dl laadukasta oliiviöljyä (säätele peston koostumusta öljyn määrällä)
  • Puristus sitruunan mehua
  • Suolaa
  • Mustapippuria