Browsing Category

Kanat

Kanat, Pääruoat

Voikana eli Intialainen Butter Chicken

Varoitus. Nyt tulee parin minuutin paatos ruokavalioasiaa. Jos olet jo kurkkua myöten täynnä kyseistä aihetta (kuten useinmiten minäkin), niin hyppää suoraan tämän taivaallisen Voikanan reseptin kimppuun. Ja nauti siitä hyvällä omalla tunnolla.

Luin sattumalta Kaisa Jaakkolan artikkelin ”Oletko sekaisin ruokaviidakossa”. Yleensä jätän aiheeseen liittyvät jutut muille luettavaksi ja ruodittavaksi, mutta onneksi tällä kertaa päätin jutun lukea. Ja juuri tämän jutun. Itse asiassa luin artikkelin ensimmäisen kerran jälkeen, toisen ja kolmannenkin kerran. Ja mitä useampaan kertaan jutun luin, sitä vakuuttuneemmaksi tulin siitä, että kirjoittaja on aiheessa täysin oikeilla jäljillä. Ei turhaa jeesustelua vaan painavaa asiaa vuosikausien kokemusten perusteella. Tämä on siis minun mielipiteeni (joka siis koskee perusterveitä ihmisiä), teillä kaikilla on omanne.

”Pitäiskö minun syödä gluteenitonta ruokaa? Olisiko maidoton kumminkin parempi tai hyvä tuohon kylkeen? Ja siis pitääkö nyt hiilareita syödä vai vältellä? Vähintäänkin sokeri on pakko karsia, kun luin jostain että addiktoi ihan kuten heroiini! Entä voinko enää juoda kahviani maidolla, kun jossain sanottiin että siihen pitäisi sekoittaa voita ja jotain rasvanpolttoöljyjä”.  Kysymykset ovat poimintoja jutusta ja Kaisan Jaakkolan asiakkailta, jotka näyttävät olevan nykypäivän ruokaviidakossa sekaisin kuin seinäkellot. Ja syystäkin. Joka puolella toitotetaan terveellisemmän ruokavalion ja uusimman suuntauksen perään, ja useimmiten vielä painavin perustein.

Miten sitten valita niistä sadoista painavista ruokavaliosuosituksista ja suuntauksista juuri itselle sopiva? Tarviiko perusterveen ihmisen oikeasti  esimerkiksi välttää hiilareita, olla käyttämättä maitotuotteita tai jättää sokeri täysin pois???

Syömisen ei tarvitse olla niin kamalan vaikeaa. Parempia valintoja tietysti kannattaa tehdä, mutta voisiko niitä tehdä rennolla mielellä? Mitä vähemmän ruokavaliota joutuu rajoittamaan, sen parempi psykologisesti. Pidän terveellistä, rentoa ja iloista syömistä tärkeämpänä kuin kireää sixpackia. Jälkimmäinen kun ei ole mikään terveyden tae. Samassa vartalossa voi asua onneton ja syömisestä ahdistunut mieli”. 

Juuri näin! Kaisan ajatuksena onkin raakojen rajoitusten sijaan laittaa, ainakin ensin, perusasiat kuntoon. Ja syödä ilolla:

1. Syötkö joka aamu riittävästi (ainakin 20g) proteiinia ja vihanneksia, marjoja tai hedelmää sisältävän aamupalan?
2. Syötkö säännöllisesti 4-6 kertaa päivän aikana?
3. Sisältääkö ruokavaliosi riittävästi proteiinia – ainakin kämmenellisen verran vähintäänkin pääaterioilla, mieluiten kaikilla aterioilla?
4. Syötkö päivän aikana vähintään 500 grammaa vihanneksia, marjoja ja hedelmiä? Mieluiten annoksen joka aterialla?
5. Syötkö hitaita hiilareita kuten kauraa, ruista, bataattia, täysjyväriisiä tms. ainakin 2-3 aterialla päivässä? Ja jos liikut paljon, joka aterialla?
6. Käytätkö päivittäin ainakin 4-6 ruokalusikallista rasvoja monipuolisesti eri lähteistä, esim. pähkinöitä, avokadoa, kylmäpuristettua öljyä?
7. Syötkö kalaa 2-4 kertaa viikossa? Jos et, käytätkö päivittäin kalaöljyä?
8. Pystytkö joustamaan syömisestä ilman että siitä tulee kompensointia rankaisemalla tai muuta pahaa mieltä aiheuttavaa toimintaa?

Näiden perusasioiden jälkeen ”voi halutessaan kikkailla ruokavaliolla lisää. Usein tässä vaiheessa se vain käy tarpeettomaksi ja rennosta syömisestä ei enää halua päästää irti”.

Minä uskon juuri tämäntyyppiseen ”suuntaukseen”. Peruasiat kuntoon. Ja kohtuudella kaikkea, niin voi välillä herkutellakin. Rennosti, ei ahdistuneesti.

Rennoilla mielin siis myös tämän Voikanan nautiskeluun.

(Lue koko juttu: ”Oletko sekaisin ruokaviidakossa”)

Neljälle.

  • n. 500-600 g kanan sisäfileitä
  • 2 rkl  turkkilaista jogurttia
  • Sormisuolaa
  • Öljyä paistamiseen
  • Voi-tomaattikastike:
    • 50 g voita
    • 1 iso sipuli
    • 4 valkosipulin kynttä
    • 1 rkl kurkumaa
    • 1 rkl juustokuminaa
    • 1 rkl jauhettua korianteria
    • 1 tl kuminansiemeniä
    • 4 tomaattia
    • 4 dl kookosmaitoa
    • 1-2 tl suolaa
  • Valkosipuliraita:
    • 1 prk ranskankermaa
    • 1/2 – 1 sitruunan mehu
    • 2 valkosipulin kynttä
    • Sormisuolaa
    • Pari hyppysellistä sormisuolaa
    • Mustapippuria
  • Lisäksi:
    • Tuoretta korianteria
    • Vähäsuolaista soijaa
    • (Täysjyväriisiä)

Leikkaa kanafileet suupaloiksi. Suolaa kevyesti sormisuolalla. Sekoita jogurtti kanoihin ja jätä mehevoitymään.

Valmista valkosipuliraita. Hienonna valkosipuli ja sekoita kaikki ainekset keskenään. Kastikeraita saa olla sitruunainen.

Valmista kastike. Leikkaa valkosipuli ja sipuli pieneksi. Leikkaa tomaatit lohkoiksi. Laita voi kattilaan ja anna sulaa. Lisää sipulit ja kuullota niitä keskilämmöllä noin viitisen minuuttia. Lisää mukaan mausteet eli kurkuma, juustokumina, jauhettu korianteri ja kuminansiemenet. Kuullota vielä hetki kunnes tuoksu on taivaallinen. Lisää tomaatit ja kookosmaito. Anna poreilla pienellä lämmöllä noin 10 minuuttia.

Paista kastikkeen poreilun aikana kanat pannulla reilussa öljyssä kunnes saavat hieman väriä.

Soseuta kastike sauvasekoittimella tasaiseksi ja hieman kuohkeaksi. Kaada kastike pannulle kanojen päälle ja anna vielä poreilla viitisen minuuttia. Maista ja lisää tarvittaessa suolaa. Tarjoile riisin tai Naan-leivän kanssa. Laita tarjolle tuoretta korianteria ja vähäsuolaista soijaa. Vaarallisen hyvää!

Alkuperäinen resepti: Soppa365

Kanat, Pääruoat

Pho-keitto

Tiedän, että viikon päästä on joulu. Tiedän myös, että olen auttamattomasti myöhässä. Muikkujen lisäksi yhtään muuta uutta jouluruokaa en ole testannut, enkä todenäköisesti tule testaamaan. Ehkä. Pienesti olen pahoillani siitä. Suunnittellut olen kuitenkin sitäkin ahkerammin. Onneksi. Tänään olisi ollut kokonainen päivä aikaa testailla, mutta lähdin perheen kanssa pulkkamäkeen. Hyvä, että lähdin, sillä pulkkamäki teki hyvää mielelle. Vieläkään ei mieli taipunut jouluruokien testailuun asti, mutta onneksi taipui tähän ihanaan vietanamilaiseen Pho-keittoon. Ei ehkä sovi jouluun, mutta vaikkapa välipäivien keitoksi. Lämmittää ainakin pakkaspäivän pulkkailun jälkeen.

Kahdelle.

  • Liemi:
    • 1 l vettä
    • 2 luomukanan koipea
    • 1 salottisipuli
    • 2-3 cm pala inkivääriä
    • 4 tähtianista
    • puolikas kanelitanko
    • 3-4 rkl kalakastiketta
    • 1 rkl suolaa
    • 1 rkl sokeria
  • Lisäksi:
    • 100 g haluamiasi nuudeleita esim. riisinuudeleita
    • 2-3 kevätsipulia varsineen pilkottuna
    • Tuoreita yrttejä revittynä: esim. basilikaa, korianteria
    • 1 lime lohkottuna
    • 1 tuore punainen chili viipaloituna

Valmista ensin liemi. Kiehauta vesi ja lisää kaikki muut ainekset kattilaan. Keittele hiljakseen noin tunti, kuori vaahto pois tarvittaessa. Tunnin jälkeen poista koivet liemestä ja anna hetki jäähtyä. Revi liha luista ja lisää luut takaisin liemeen. Laita kattila liedelle ja keittele hiljakseen ainakin tunti.

Leikkaa kevätsipuli, lime, chili ja revi yrtit. Keitä nuudelit pakkauksen ohjeen mukaan.

Kun liemi on keittynyt yhteensä pari tuntia, siivilöi se ja lisää liemi kattilaan yhdessä kananlihan kanssa. Kuumenna lähes kiehuvaksi.

Kasaa annokset: laita lautasen pohjalle nuudeleita ja kevätsipulia. Lisää liha liemineen päälle, ja koristele yrteillä ja chilillä. Purista päälle limen mehua ja nauti. Joulu(ruoat) valmistunee testailemattakin!

Alkuperäinen resepti: Hannan Soppa

Kanat, Pääruoat

Hoisin-kana pikana

Siihen meni noin seitsemän minuuttia, kun tämä kana oli valmista hotkittavaksi. Pari minuuttia marinadin sekoittamiseen ja loput viisi minuuttia fileiden paistamiseen. Ei sillä, että kokkaamisen pitäisi olla mitään kilpajuoksua aikaa vastaan, mutta arki pakottaa joskus näihin supernopeisiin ja helppoihin ratkaisuihin. Ja hyvä, että pakottaa, sillä silloin tekee myös poikkeuksia. Siis sellaisia poikkeuksia, joihin ei normaalisti kovin helpolla taipuisi. Tänään tein yhden poikkeuksen käyttämällä valmista Hoisin-kastiketta (Spice Up!) ja vieläpä samaisen kastikepurkin marinadivinkkiä. Positiivinen poikkeus, josta saattaa hyvinkin tulla tapa.

Kahdelle.

  • 400g kanan fileesuikaileita tai sisäfileetä
  • Marinadi:
    • 3 rkl Hoisin-kastiketta
    • 1 rkl maissitärkkelystä
    • 1 rkl ruokaöljyä
  • Lisäksi:
    • n. 1 dl kastiketta
    • 2-3 rkl vettä
    • Tuoretta chiliä viipaloituna
    • Seesaminsiemeniä

Sekoita marinadin ainekset keskenään. Lisää kanat joukkoon ja sekoittele hyvin. Paista keskilämpöisellä pannulla noin 5 minuuttia tai kunnes kanat ovat kypsiä. Lisää mukaan kastiketta ja muutama ruokalusikallinen vettä. Anna kuplia hetki. Koristele chilillä ja seesaminsiemenillä. Syö sellaisenaan tai keitä kaveriksi riisiä. Toimii muuten hyvin myös naudansuikaleiden kanssa.

P.S. Hoisin-kastike on helppo tehdä myös itse. Tässä on yksi hyvä resepti, jota meillä on joskus käytetty: Homemade Hoisin Sauce

Kanat, Pääruoat

Tikka Masala

Aito, oikea intialainen Tikka Masala ei todellakaan ole hätähousujen pikaruokaa. Pitkän kaavan mukaan kokattuna Masalan valmistamiseen saa varata vähintään 2-3 vuorokautta aikaa. Mutta koska eletään keskellä elokuun lopun arjen opettelua, niin oikaistaan tällä kertaa muutaman, reilun mutkan verran. Ei arjessa ehdi, eikä varsinkaan jaksa kokata kovin monen mutkan kautta. Vartissa valmista tai vähintään puolessa tunnissa pöydässä on hyvä nyrkkisääntö arkeen. Tämän Tikka Masalan kohdalla olin kuitenkin valmis varastamaan yhden vartin lisää. Lopputulos oli sen verran maukas ja lähellä aitoa, ettei tuo varastettu vartti harmittanut hetkeäkään.

Minä revin kastikkeen sekaan edellispäivältä säästyneet kanankoivet. Niissä on luonnollisesti enemmän makua kuin fileesuikaleissa, joten jos aikaa löytyy, niin heitä koivet uuniin reilua tuntia ennen kastikkeen valmistamista. Hyvää varmasti tulee myös suikaleista.

Neljälle.

  • 2-3 kanankoipea tai 400-500g kanasuikaleita
  • Kastike
    • Ruokaöljyä paistamiseen
    • 1 tuore chili, siemenet poistettuna
    • 3 valkosipulin kynttä
    • 1 sipuli
    • n. 3 cm pala inkivääriä
    • 1 tl kurkumaa
    • 1 tl garam masalaa
    • 1 tl juustokuminaa
    • 1 tl savupaprikaa
    • 1 tl suolaa
    • 2 rkl tomaattipyreetä
    • 2 prk tomaattimurskaa
    • 1/2 kanaliemikuutio
    • 1 rkl ruokosokeria
    • 2-3 dl maustamatonta jogurttia (täyteläistä)
  • Korianteria koristeluun
  • Naan-leipää tai muuta tuoretta leipää

Aloita valmistamalla kana, koivet uunissa tai suikaleet pannulla paistaen. Pilko chili, valkosipulit, sipuli ja inkivääri pieneksi. Lisää pannulle tai kasariin loraus öljyä ja kuullota aineksia hetki. Sekoita kuivat mausteet (kurkuma, garam masala, juustokumina, savupaprika, suola) keskenään ja lisää seos pannulle. Freesaa parin minuutin verran, jotta maut irtoavat. Lisää tomaattipyree, murskat, kanaliemikuutio, ruokosokeri ja keittele muutama minuutti. Aja kastike tasaiseksi sauvasekoittimella, pientä suutuntumaa saa kuitenkin jäädä. Lisää jogurtti, sekoita ja anna hautua miedolla lämmöllä 20-30 minuuttia. Maistele ja mausta tarvittaessa lisää. Lisämäällä jogurttia saat lisää pehmeyttä. Koristele korianterilla (tai muilla yrteillä) ja tarjoile tuoreen leivän tai vaikka riisin kera. Hiilarikammoiset voi lusikoida kastikkeen sellaisenaan.

Kanat, Pääruoat

Pad Thai kanalla

Tästä se lähtee! Nimittäin maratonprojekti nro 8. Ensimmäinen juoksulenkki on takana sitten Espanjan reissun. Pakko myöntää, että paljon on vielä töitä tehtävä ja kilometrejä juostava ennen kalkkiviivoille asettumista. Jos ei juoksuseuraksi ilmoittaudu vapaaehtoisesti kukaan, käytän väsytystaktiikkaa mieheeni tai keskimmäiseen siskooni, varokaa vain.

Yksi edellytys jaksamiselle on hyvä ruoka. Paremman mielen lisäksi siitä saa energiaa lenkkipoluille. Lupaan kuitenkin, ettei meillä siirrytä itujen pureskelijoiksi tai rahkan lusikoijiksi. Suolaa, sokeria ja rasvaa ei säästellä, niin kauan kun ne saa makunystyrät twistaamaan suussa. Kaikkia näitä aineita löytyy myös tästä mausteisesta Pad Thaista, eli thaimaalaisista paistetuista nuudeleista. Väsyneelle juoksijalle ihanan hiilaripitoinen, mutta kuitenkin tarpeeksi raikas annos ekan juoksupäivän kunniaksi.

Mallia reseptiin otin Hannan Sopasta sekä Etiketti-lehdestä (1/2016). Valitettavasti kaksi hyvinkin oleellista ainesosaa tästä Bistron reseptistä puuttuu: tamarinditahna ja ne idut:) Hyvää oli niistä huolimatta!

Neljälle.

  • 400g maustamattomia kanansuikaleita (tai 200g jättikatkaravun pyrstöjä)
  • 250g nuudeleita (mielellään riisinuudeleita)
  • 2 salottisipulia
  • 3 valkosipulinkynttä
  • 1 punainen chili (poista siemenet halutessa)
  • 1 pieni kiinankaali
  • 4 kevätsipulin vartta
  • 3 kananmunaa
  • 1 dl ruokaöljyä
  • 2 tl seesamiöljyä
  • 2 dl pähkinöitä (kaikki pähkinät käy, käytin suolattuja cashew-pähkinöitä)
  • (1 dl ituja)
  • Kourallinen korianteria
  • 1 lime

Kastike:

  • 3 rkl kalakastiketta
  • 1 rkl fariinisokeria
  • 1 rkl juoksevaa hunajaa
  • 2 tl chilitahnaa
  • 1/2 limen mehu
  • Käytä chilitahnan tilalla 2 rkl tamarinditahnaa, jos mahdollista

Aloita kastikkeen valmistamisesta. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja laita syrjään odottamaan.

Keitä nuudelit ohjeen mukaan. Jotta vältyt epämääräiseltä mössöltä, valuta nuudelit kylmän veden alla heti kypsentämisen jälkeen. Tämän jälkeen paista kanat valmiiksi odottamaan.

Hienonna kaikki sipulit, chili ja suikaloi kiinankaali. Murskaa pähkinät pienemmäksi. Kuumenna öljyt pannulla savuavan kuumaksi. Jos ujostelet kuumuuden kanssa, saat taas aikaan mössöä. Lisää pannulle sipulit, chili ja kanat. Paista hetki. Riko joukkoon kananmunat ja paista huolella kokkeliksi, varo polttamasta (älä kuitenkaan laske lämpöä). Lisää sitten valutetut nuudelit mukaan ja jatka paistamista muutama minuutti. Lopuksi lisää kiinankaali ja pähkinät. Sekoittele. Valuta päälle kastike ja maistele. Mausta tarvittaessa lisää. Koristele limelohkoilla ja korianterilla. Haarukoi suuhun oluen tai raikkaan hedelmäisen valkoviinin kanssa.

Kanat, Pääruoat

Khao Soi Kanacurry

Tämä KanaCurry pakottaa marssimaan kirjakauppaan ja hankkimaan Jennin ja Hannan ”Katukettiö – Parempaa roskaruokaa” Vietnam -painoksen. Olen lähes sanaton, Curry vei kielen mennessään. Jos minun versioni onnistui näin nappiin, miltähän mahtaa maistua ihan autenttinen katuannos siellä oikeassa maailman kolkassa?! Tästä Bistron Khao Soi KanaCurrysta on siis kiittäminen Liemessä -blogia sekä Hannan Soppa -blogia, joiden reseptejä yhdistelemällä löysin oman onnistumiseni. Kiitos ja kumarrus sekä olkaa hyvät; kokeilkaa ja ihastukaa!

Kolmelle-neljälle.

Currytahna:

  • 1 tuore chili (siemenet poistettuna)
  • 1 salottisipuli
  • 4 valkosipulinkynttä
  • n. 4 cm pätkä tuoretta inkivääriä
  • (1 rkl jauhettua korianteria)
  • 1 rkl kurkumaa
  • 1 rkl curryjauhetta
  • 3 rkl rypsiöljyä

Viipaloi chili ja kuullota se öljyssä. Pilko sipulit ja raasta inkivääri. Laita kaikki ainekset ja mausteet korkeaan kulhoon ja surauttele sauvasekoittimella tahnaksi. Halutessa heitä mukaan jauhettua korianteria (minulla se jäi kauppaan). Lisää tarvittaessa öljyä.

Keitto:

  • Loraus öljyä
  • 2 dl kookoskermaa
  • n 5-6 dl kanalientä (käytin fondia)
  • 400g kanan jauhelihaa
  • 300g (muna)nuudeleita
  • 2 rkl kalakastiketta
  • 2 rkl soijaa
  • 1 rkl ruokokidesokeria

Tarjoiluun:

  • Limeä, korianteria ja chiliä sekä kevätsipulia, jos sellaista sattuu löytymään.

Kuumenna öljy kattilassa ja kääntele currytahnaa öljyssä, kunnes se on saanut hiukan väriä. Lisää joukkoon kanan jauheliha ja paista kypsäksi. Kaada mukaan kookoskerma ja kanaliemi, keitä hiljakseen n. 15 minuuttia. Kiehauta sillä aikaa nuudelit kypsäksi ohjeen mukaan. Jäähdytä juoksevan kylmän veden alla ja jätä valumaan. Mausta curry kalakastikkeella, soijalla ja ruokosokerilla. Purista vielä mukaan limeä. Tarkista maku. Lisää chiliä kunnes kuumottaa sopivasti.

Asettele nuudelit kulhoihin ja kauho keittoa päälle. Viimeistele limellä, chilillä, korianterilla ja kevätsipulilla. Laita tarjolle soijaa. Järkyttävän hyvää!

Vinkki! Alkuperäinen Khao Soi tarjoillaan kuuleman mukaan possulla, joten voit vapaasti vaihtaa pääraaka-aineen mieleiseksesi.