Kastikkeet, Salaatit

Aasialainen kaalisalaatti

En malta olla kirjoittamatta säästä. Se on ollut viime viikkojen kestopuheenaihe eikä sille ennusteen mukaan loppua näy. Sen meille kertoi eilen Pekka Pouta, joka sai koko Suomen kansan nauramaan. Poudan loputon repeily kesken ennusteen sai varmasti tämän masentuneen maan hetkeksi piristymään. Hyvä Pekka! Teitä Pekkapoutia tähän hyytävään toukokuuhun totisesti tarvitaan. Pekkapoutien lisäksi tarvitaan myös hyvää ruokaa. Kuten esimerkiksi tätä Aasialaista kaalisalaattia, johon mallia otin ihanasta Kokit ja Potit -blogista. Tämä salaatti on kuten kestohitti Coleslaw, mutta aasialaisella vivahteella. Kastikkeena mahtavan makuinen maapähkinä-vinaigrette. Lisukkeeksi salaatti käy sellaisenaan, mutta ruokaisamman siitä saa, kun lisää mukaan jotain proteiinia. Kokit ja Potit teki sen rapealla tofulla, meillä toimi hyvin rapeaksi paistettu possu. Kannattaa kokeilla. Maistuu ihan kesältä.

Noin neljälle.

  • Salaatti
    • 300-400 g possun sisäfileetä
    • Öljyä paistamiseen
    • 1 pieni varhaiskaali tai 1/2 isosta
    • 2 porkkanaa
    • 1/2 tuore chili
    • Kourallinen kevätsipulia
    • 2 limeä
    • (Korianteria)
  • Kastike
    • 2 rkl maapähkinävoita (ei lisättyä sokeria/makeuttamaton)
    • 2-3 rkl riisiviinietikkaa
    • n. 1/2 dl vettä
    • 1 tl hunajaa
    • 1/2 tl-1 tl Sriracha-chilikastiketta
    • 1/2 tl suolaa

Aloita valmistamalla kastike. Sekoita kaikki ainekset keskenään voimakkaasti sekoittaen tai surauta sileäksi sauvasekoittimella. Laita viileään maustumaan salaatin valmistamisen ajaksi.

Leikkaa possun filee suupaloiksi. Suolaa kevyesti. Paista kuumalla pannulla reilussa öljyssä rapeaksi, mutta älä päästä kuivumaan. Leikkaa kaali ja porkkanat ohuiksi suikaleiksi. Käytä porkkanaan Juliennerautaa, jos vain mahdollista. Leikkaa myös kevätsipuli ja chili sekä lohko limet. Hienonna halutessa mukaan korianteria. Laita kaikki ainekset isoon kulhoon, purista mukaan toinen limeistä, lisää kastike ja sekoittele hyvin. Laita tarjolle limen lohkoja, korianteria ja chiliä. Tarjoile heti!

Alkuperäinen resepti: Kokit ja Potit

Previous Post Next Post

You Might Also Like