Monthly Archives

huhtikuu 2017

Jälkkärit

Churrot eli espanjalaiset munkkitangot

Tein sen! Nimittäin leivoin. Ja leivoin ihan itse. Saatoin jopa onnistua siinä (jos ei kauneudesta jaeta pisteitä)! Saavutus on todellakin hurraamisen ja pienten aplodien paikka. Leipominen ei nimittäin edelleenkään ole minulle se kuuluisa ”pala kakkua”. Kymmenien epäonnistumisten jälkeen olen jo lähes luovuttanut. Siksi myös Bistron jälkkäriosasto on jäänyt aika köyhäksi. Nytkin ainoa syy näihin Churroihin (Vapun lähestymisen lisäksi) oli ulkona vihmova vesisade. Ajattelin, että kupppi kuumaa ja makumatka Espanjaan lämmittää kivasti. Kannatti kokeilla. Aina joskus voi onnistua. Ja se jos jokin lämmittää huonon leipurin mieltä…

P.S. Espanjassa Churrot dippaillaan kaakaohon tai suklaakastikkeeseen. Päätin säästää itseni munkkiövereiltä, joten jätin suklaadipit tekemättä.

Noin 20 kpl.

  • 1,5 dl vettä
  • 1,5 dl maitoa
  • n. 75 g voita
  • 1 rkl sokeria
  • 1 tl vaniljasokeria
  • 3 kananmunaa
  • 3 dl vehnäjauhoja
  • Pieni hyppysellinen suolaa

Lisäksi:

  • 1 dl sokeria
  • 1 tl kanelia
  • 1 l rypsiöljyä

Laita vesi, maito, voi, suola ja sokerit kattilaan. Kiehauta nopeasti. Ota kattila pois liedeltä. Kaada jauhot joukkoon yhdellä kertaa ja vatkaa samalla voimakkaasti. Anna sen jälkeen taikinan jäähtyä.

Lisää munat yksitellen jäähtyneeseen taikinaan siten, että lisäät seuraavan munan vasta, kun edellinen on sekoittunut hyvin.

Kuumenna öljy isossa kattilassa 180 asteeseen. Lusikoi taikina pursotinpussiin. Voit käyttää tähtityllää(1 cm), jolloin saat kauniimpia tankoja eivätkä ne hajoa niin helposti (minulta tylla puuttui). Pursota taikinasta noin 10 cm pituisia tankoja suoraan öljyyn. Käytä saksia apuna katkaisuun. Paista vain 2-3 kerrallaan, ja noin 1-2 minuuttia molemmilta puolin, kunnes tangot ovat kullanruskeita ja rapeita. Nosta tangot talouspaperin päälle valumaan.

Sekoita kaneli ja sokeri keskenään, ja pyörittele Churrot reilusti kauttaaltaan seoksessa. Tarjoile heti tuoreeltaan!

Alkuperäinen resepti: yhdistelin useista eri lähteistä.

Pastat ja risotot

Ceviche-spaghetti

Ceviche kuuluu meidän perheen kesään tai muuten vain aurinkoisiin päiviin. Ihan ensimmäisen kotitekoisen cevichen pääsin maistelemaan muutamia vuosia sitten meidän ihanien Espoon ystävien luona. Se olikin sitten menoa sen ensimmäisen kerran jälkeen. Syyttää siitä saa Jiipeetä ja Ultsua. Tai ehkä tässä tapauksessa ennemminkin kiittää. Cevichessä yhdistyy kaikki parhaat maut, ainakin meidän makuun. Sitrusten reilu happo, chilin pieni potku ja tuoreiden yrttien maut. Tuoksusta puhumattakaan. Pieni määrä sokeria tasapainottaa makua juuri sopivasti. Ihan täydellinen makujen yhdistelmä. Pastaa tai spaghettia cheviche ei nomaalisti kaipaa, mutta näin koleana keväisenä päivänä hiilarit lämmittää annosta mukavasti. Kannattaa kokkailla, spaghetilla tai ilman!

Neljälle.

  • 300-400 g lohifileetä (tai muuta haluamaasi kalaa)
  • 1 iso lime (tai kaksi pientä)
  • 1 iso sitruuna (tai kaksi pientä)
  • 1-2 valkosipulin kynttä
  • 1 tuore chili (siemenet poistettuna)
  • 1 pieni paprika
  • 1 puntti korianteria (tai haluamaasi muuta yrttiä esim. lehtipersiljaa)
  • 1 puntti ruohosipulia
  • Reilusti suolaa myllystä
  • Ripaus sokeria
  • Mustapippuria

Lisäksi:

  • n. 400 g täysjyväspaghettia
  • Parmesaania
  • Oliiviöljyä
  • Seesamiöljyä

Leikkaa lohesta nahka pois ja siisti kala puhtaaksi. Leikkaa lohi pieniksi kuutioiksi. Rouhi mukaan reilusti suolaa ja sekoita.

Purista limestä ja sitruunasta mehut kulhoon. Hienonna valkosipuli pieneksi ja viipaloi chili. Kuutioi paprika ja hakkaa yrtit silpuksi. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja lisää mukaan lohikuutiot. Rouhi vielä mustapippuria sekaan ja sekoittele. Laita marinoitumaan viileään ainakin puoleksi tunniksi. Maistele välillä ja mausta tarvittaessa lisää.

Keitä spaghetti ohjeen mukaan REILUSSA suolassa ja vedessä. Jätä al denteksi. Huuhtele spaghetti ja palauta takaisin kattilaan. Lisää kattilaan marinoitunut ceviche ja sekoittele hetki. Lorauta mukaan reilusti hyvää oliiviöljyä sekä muutama pieni lusikallinen seesamiöljyä. Varmista, ettei spaghetti jää kuivaksi. Viimeistele parmesaanilastuilla. Maistele ja lisää tarvittaessa suolaa. Tarjoile heti! Hörpi kaverina hapokasta valkoviiniä ja nauti!

Huom! Maun pitää olla selkeästi kirpeän raikas (ja takapotkuinen), joten älä säästele ainakaan sitruksissa.

Alkuruoat

Parsaa ja pikahollandaise

Parsaa ja päälle Hollandaisea. Mahtava makupari, joka muistuttaa keväästä. Hyvä, että muistuttaa, sillä sitä tässä kamalassa räntäsateessa tarvitaan. Tosin eilen satoi vettä. Ja satoikin heti kerralla pari vuorokautta putkeen. Tänään vesi vaihtui vihmovaan räntään. Vaihtelua sekin. On ainakin vähän kylmempi ja pikkasen tuulisempi. Ja vaihteluhan virkistää, ainakin tässä säässä. Mutta ei se mitään. Laitetaan parsat pannulle ja painetaan mieleen aurinkoinen asenne. Ja fiilistellään kohti pääsiäistä. Kevät on nimittäin täällä. Satoi tai paistoi.

Kahdelle.

  • Parsat
    • Nippu vihreää parsaa
    • 2 rkl voita
    • Hyppysellinen sormisuolaa
    • Mustapippuria myllystä
  • Hollandaisekastike
    • 115 g voita
    • 2 kananmunan keltuaista
    • 1 rkl vettä
    • 1 rkl sitruunanmehua
    • n. 1/2 tl suolaa
  • Lisäksi
    • Löysäksi keitettyjä kananmunia

Leikkaa parsojen varsista pois reilu pätkä, noin 2-3 cm. Sulata voi pannulla, lisää parsat ja kypsennä niitä keskilämmöllä kunnes hieman pehmenevät, noin 10 minuuttia riippuen parsojen paksuudesta. Parsojen pitää jäädä napakoiksi.

Valmista kastike. Sulata voi kattilassa, kiehauta hetki. Laita keltuaiset, vesi, sitruunanmehu ja suola sauvasekoittimen omaan astiaan (tai muuhun korkeaan astiaan mihin sauvasekoitin sopii tiiviisti). Käynnistä sauvasekoitin ja lisää sekaan kuuma voi ohuena nauhana. Maista ja mausta tarvittaessa lisää suolalla ja sitruunamehulla.

Alkuperäinen resepti Pikahollandaise: Soppa365

Alkuruoat, Lihat

Korealainen tartar

Mikä mahtava viikonloppu takana! Me nautitskeltiin Vuokatista oikein huolella Aurinkolatua hiihdellen, Ripa´s Kuppilan munkkeja monot jalassa herkuttelen sekä tietenkin lenkkeillen, samalla Vuokatin vaaroja ihaillen. Vuokattifiilis tuntuu vieläkin jäsenissä ja ennen kaikkea sydämessä.

Viikonlopun aktiviteetit kruunattiin tällä lähes suussa sulavalla Korealaisella tartarilla. Liha marinoitui maukkaaksi ja ihanan pehmeäksi mausteisessa soija-seesamiöljyssä. Kaveriksi se ei kaivannut muuta kuin munankeltuaisen ja tuhdin punaviinin. Ja tietenkin hyvän seuran.

Tartarin onnistumisessa tärkeintä on muistaa, että liha pitää tarvittaessa puhdistaa hyvin (mm.mahdolliset kalvot). Ja liha pitää pystyä leikkaamaan aivan ohuen ohuiksi viipaleiksi. Siihen auttaa lyhyt pakastaminen sekä tuplasti teroitettu veitsi. Kannattaa kokeilla!

Neljälle.

  • n. 400 g naudan sisäfileetä
  • n. 1 tl suolaa
  • 2 rkl seesaminsiemeniä paahdettuna
  • 3-4 valkosipulinkynttä
  • 2 kevätsipulin vartta
  • 6 rkl vähäsuolaista soijakastiketta
  • 6 tl seesamiöljyä
  • n. 1 tl mustapippuria myllystä
  • (n. 1 tl chilirouhetta)
  • (Puristus sitruunanmehua)

Lisäksi:

  • 4 kananmunan keltuaista
  • Sormisuolaa
  • Seesamiöljyä
  • Mustapippuria myllystä

Aloita puhdistamalla liha. Suolaa se sitten kevyesti pinnalta ja laita vartiksi viileään. Sen jälkeen pyyhi liha kuivaksi ja kääri tiukasti kelmuun. Laita liha pakastimeen 20-30 minuutiksi, tai kunnes se hieman kohmettuu. Valmista sillä aikaa marinadi.

Paahda seesaminsiemeniä kuumalla ja kuivalla pannulla koko ajan pyöritellen kunnes ne saavat hieman väriä. Hakkaa valkosipulit ja sipulinvarret pieneksi. Sekoita kaikki ainekset keskenään. Säästä osa seesaminsiemenistä koristeluun. Lisää halutessa sekaan chilirouhetta ja sitruunanmehua.

Ota liha pakastimesta ja leikkaa se heti terävällä veitsellä läpikuultavan ohuiksi viipaleiksi. Leikkaa viipaleet vielä ohuiksi suikaleiksi. Lisää lihat marinadiin ja annan maustua vähintään vartin verran. Marinadi kypsentää lihaa sopivasti. Annostele suikaleet kulhoihin ja lisää päälle muutama tippa seesamiöljyä sekä hyppysellinen sormisuolaa. Rouhi vielä mukaan mustapippuria. Laita tarjolle kananmunan keltuainen ja halutessasi makeaa soijaa. Toimii!

Alkuperäinen resepti: Soppa365 / Sanna Maskulin