Kanat, Pääruoat

Tikka Masala

Aito, oikea intialainen Tikka Masala ei todellakaan ole hätähousujen pikaruokaa. Pitkän kaavan mukaan kokattuna Masalan valmistamiseen saa varata vähintään 2-3 vuorokautta aikaa. Mutta koska eletään keskellä elokuun lopun arjen opettelua, niin oikaistaan tällä kertaa muutaman, reilun mutkan verran. Ei arjessa ehdi, eikä varsinkaan jaksa kokata kovin monen mutkan kautta. Vartissa valmista tai vähintään puolessa tunnissa pöydässä on hyvä nyrkkisääntö arkeen. Tämän Tikka Masalan kohdalla olin kuitenkin valmis varastamaan yhden vartin lisää. Lopputulos oli sen verran maukas ja lähellä aitoa, ettei tuo varastettu vartti harmittanut hetkeäkään.

Minä revin kastikkeen sekaan edellispäivältä säästyneet kanankoivet. Niissä on luonnollisesti enemmän makua kuin fileesuikaleissa, joten jos aikaa löytyy, niin heitä koivet uuniin reilua tuntia ennen kastikkeen valmistamista. Hyvää varmasti tulee myös suikaleista.

Neljälle.

  • 2-3 kanankoipea tai 400-500g kanasuikaleita
  • Kastike
    • Ruokaöljyä paistamiseen
    • 1 tuore chili, siemenet poistettuna
    • 3 valkosipulin kynttä
    • 1 sipuli
    • n. 3 cm pala inkivääriä
    • 1 tl kurkumaa
    • 1 tl garam masalaa
    • 1 tl juustokuminaa
    • 1 tl savupaprikaa
    • 1 tl suolaa
    • 2 rkl tomaattipyreetä
    • 2 prk tomaattimurskaa
    • 1/2 kanaliemikuutio
    • 1 rkl ruokosokeria
    • 2-3 dl maustamatonta jogurttia (täyteläistä)
  • Korianteria koristeluun
  • Naan-leipää tai muuta tuoretta leipää

Aloita valmistamalla kana, koivet uunissa tai suikaleet pannulla paistaen. Pilko chili, valkosipulit, sipuli ja inkivääri pieneksi. Lisää pannulle tai kasariin loraus öljyä ja kuullota aineksia hetki. Sekoita kuivat mausteet (kurkuma, garam masala, juustokumina, savupaprika, suola) keskenään ja lisää seos pannulle. Freesaa parin minuutin verran, jotta maut irtoavat. Lisää tomaattipyree, murskat, kanaliemikuutio, ruokosokeri ja keittele muutama minuutti. Aja kastike tasaiseksi sauvasekoittimella, pientä suutuntumaa saa kuitenkin jäädä. Lisää jogurtti, sekoita ja anna hautua miedolla lämmöllä 20-30 minuuttia. Maistele ja mausta tarvittaessa lisää. Lisämäällä jogurttia saat lisää pehmeyttä. Koristele korianterilla (tai muilla yrteillä) ja tarjoile tuoreen leivän tai vaikka riisin kera. Hiilarikammoiset voi lusikoida kastikkeen sellaisenaan.

Previous Post Next Post

You Might Also Like