Kalat, Kastikkeet, Pääruoat

Rapeat silakat ja remoulade

Silakat uiskenteli tämän annoksen myötä meidän perheen suosioon. Vaikka valmistamiseen joutui näkemään hieman vaivaa ja aikaakin se otti ennakoitua enemmän, aion tiristellä silakoita rapeiksi useamminkin. Maku oli oikeastikin vaivan väärti. Ja rapeus jopa yllättävä. Remoulade oli hyvä valinta silakoiden kaveriksi. Ja annokseen toi kivan raikkauden paahdetut lehtikaalet. Kaiken kaikkiaan hauskaa lauantai-illan herkkuttelua hyvän oluen tai raikkaan valkoviinin kera. Suosittelen kokeilemaan!

Kahdelle.

Aloita valmistamalla remoulade:

  • 1/2 porkkana raastettuna
  • 1 salottisipuli hienonnettuna
  • Kourallinen persiljaa hienonnettuna
  • 1/2 dl maustekurkkua kuutioituna
  • 2 rkl kapriksia
  • 1/2 tl dijon-sinappia
  • Puristus sitruunanmehua
  • 1 1/2-2 dl täysmajoneesia (itse tehtyä tai kaupan)
  • Suolaa
  • Mustapippuria

Raasta ja hienonna porkkana, sipuli, persilja ja kurkku. Sekoita kaikki ainekset majoneesin joukkoon ja mausta sinapilla, sitruunanmehulla, suolalla ja pippurilla. Anna tekeytyä jääkaapissa silakoiden valmistumisen ajan.

Alkuperäinen resepti: Henri Alen ja Annukka Oksanen, Vuoden keittokirja

Silakat:

  • n 500g nahallisia silakkafileitä
  • 1 l ruokaöljyä friteeraamiseen
  • 4 dl vehnäjauhoja
  • 4 kananmunaa
  • 4 dl pankojauhoja (tai korppujauhoja)
  • Suolaa
  • Mustapippuria

Laita vehnäjauhojen sekaan hieman suolaa ja pippuria. Paneroi silakat ensin vehnäjauhoissa, sitten kananmunassa ja lopusi panko/korppujauhossa. Kuumenna öljy kattilassa n 175 asteiseksi. Upota silakat muutama filee kerrallaan öljyyn ja anna kypsyä 2-3 minuuttia, kunnes ne ovat rapeita ja kullanruskeita. Nosta reikäkauhalla valumaan esim uuniritilän päälle, jotta liika rasva pääsee valumaan pois. Ripottele päälle sormisuolaa. Tarjoile remouladen (ja haluamasi lisukkeen kera).

Alkuperäinen resepti: Tomi Björck, Huippukokin kotiruokaa 2

Previous Post Next Post

You Might Also Like